Risotto — tuo italialaisen keittiön armoitettu lahja maailmalle — on aina yhtä maistuvaa. Jotkut pitävät sitä vaikeana ruokalajina, mutta itse en koe vielä epäonnistuneeni sen valmistuksessa. Tai toisaalta, voihan tieten olla, että en ole koskaan syönyt oikein hyvää risottoa, eikä minulla ole siten vertailukohtaa, eikä harmainta aavistusta, mistä olen suutani pieksämässä. No, tieto lisää tuskaa ja tietämättömänä voin kehua retostella sydämeni kyllyydestä vailla huolen häivää!
Niin tai näin, risottoa tulee tehtyä suht’ usein ja monesti perjantaisin, viikonlopun alkamisen ”kunniaksi”: tulee samalla toteutettua hämmentelymeditaatiota, jonka myötä saa nupin tyhjäksi työasioista…
Risottohan on riisiruoka, joka valmistetaan siihen erityisesti sopivasta riisilajikkeesta (esimerkiksi arborio). Ideana on, että riisiä kuullotetaan hetkinen (oliivi)öljyssä tai voissa, jonka jälkeen lisäillään hiljalleen sopivaa lientä. Mukaan maun ja mielitekojen mukaan sipulia, kasviksia, lihaa, kanaa, kalaa, sieniä, yrttejä… Lopuksi vielä juustoa — parmesaani on kai se ”virallisin” vaihtoehto. Haudutellaan sitten hiljalleen, kunnes neste on haihtunut lähestulkoon pois, mutta riisissä on vielä suutuntumaa.
Eilisellä kauppareissulla tarttui matkaan palanen lohta, joten tuumasta toimeen ja lohirisottoa pukkaamaan. Lohen laitoin omalle pannulleen paistumaan valmiiksi ja riisin sipulien kera öljytilkkaseen toiselle. Kun riisi oli kuultavaa, lisäsin lasillisen kuivaa valkoviiniä. Useimmiten käytän sitruunan tai limen mehua/kuorta tuomaan hapokkuutta, mutta viikonlopun grillailujen tiimoilta oli jäänyt yli tilkkanen kuivaa valkoviiniä, joten annettiinpa sille nyt uusi elämä risotossa. Viinin imeydyttyä alkoi kalaliemen lisäily ja se hämmentely…
No, periaatteessa risottoa kai pitäisi sekoitella varsin ahkeraan, jotta tärkkelys siitä irtoaisi, mutta… Ei tässä nyt koko aikaa jaksa hellan äärellä seisoskella: muutaman kerran reilumpi loraus lientä ja siinä yhteydessä vähän reippaampi sekoittelu… Muutoin pannu sai hiljalleen hauduskella omia aikojaan. Ei se näin kotiympyröissä niin nuukaa ole. Ja säästyypä kiireiselle kokille aikaa muuhun (vaikka blogin kirjoitteluun…).
Kun riisit olivat lähestulkoon kypsiä, oli juuston vuoro. Parmesaanille kotoinen risotto ei kai ollut tarpeeksi italialaista, joten tämä Italian primadonna nakkeli niskojaan ja jäi kauppaan. No, suomalainen emmental ei ollut niin ronkeli: sille sopi hyvin raastautua ja hypätä sekaan. Maku ja aromit silti — mamma mia!!
Vielä perään hivenen pippuria ja tilliä, paloiteltu lohi sekä päälle — koristemielessäkin — sipuleista jääneet vehreät varret sievästi silputtuina. Jos nyt olisi halunnut vähän hienostella, niin lopussa olisi voinut lisätä voinokareen antamaan kiiltoa. Mutta: kiilto nälkäisten syömäreiden silmissä meni nyt edelle ja viimeinen voitelu jäi tekemättä.
Hyvää oli ja helppoa. Terveellistä? No, kohtuullisen: lohessa on hyviä rasvahappoja, vitamiineja ja kivennäisaineita ja sipuli puolestaan on suoranainen terveyspommi vitamiineineen, hivenaineineen, inuliineineen. Lisäksi se sisältää kversetiiniä, joka estää veren hyytymistä. Ei mikään huono juttu!
Ja hinta: suurimman kustannuserän muodosti lohi, jonka hinnaksi tuli vähän alle seitsemän euroa, muiden ainesten hinnaksi tuli ehkä 10-70 senttiä per aines. Viinilasillisen osuudeksi vähän yli euro. Eli kokonaishinnaksi muodostui noin 10 € ja, kun padan ääreen ilmaantui viisi syöjää, oli annoshinta noin 2 €. Minusta kohtuullista ja, jos ostaa lohen vielä tarjouksesta & jättää viinin pois, saa hinnan vieläkin edukkaammaksi.
Eli kaikin puolin: bon appétit!