Hellettä on riittänyt tällä viikolla runsain mitoin – ennätyslukemiin saakka, jos olen oikein kuullut. Vähempikin olisi ehkä riittänyt, mutta ehkä ei kuitenkaan ole syytä valittaa: nautitaan nyt, kyllä tässä vielä tämän vuoden aikana ehditään palelemaankin. (Positiivinen asenne kannattaa aina!) Onpahan sitten tallessa talven pakkasilla muistoja upeista, aurinkoisista kesäpäivistä, lämpimistä järvivesistä, luonnon vehreydestä…
Ja kesäherkuista. Kokkaus tukalan kuumassa keittiössä vielä kuumemman lieden äärellä ei tosin ole oikein houkuttanut. Sen sijaan lämpimät ja valoisat illat ovat suorastaan kiskoneet ulkosalle ja terassille grillailemaan. Toisaalta tämä kuumuus on verottanut kyllä ruokahaluja – ennemminkin kuluu vettä ja kivennäisvesiä – ja hieman kevyemmätkin ateriavaihtoehdot hiipivät väkisinkin mieleen…
Niinpä tälle illalle valikoitui ettoneeksi salaattia. Mutta sitten homma olikin vaarassa ajautua vakavammanpuoleisen probleeman eteen…
Sinänsähän salaatti on varsin selkeä juttu, koska salaatti on, no, salaattia. Varsin yksinkertainen ruokalaji ja useasti suhteellisen kasvisvoittoinen. Mutta… Ei tässä niin helpolla pääsekään!
Salaatteja jo itsessään on lukuisia: lehtisaalaattia, keräsalaattia, jääsalaattia, jäävuorisalaattia, lollo rossoa/bataviasalaattia, tammenlehtisalaattia, roomansalaattia… Ja mitä kaikkea vielä. Ja tähän kun yhdistää kaikki mahdolliset variaatiot erilaisista yhdistelmistä kasviksia, hedelmiä, yrttejä, lihaa, kalaa, kanaa, makkaraa, äyriäisiä, munia, erilaisia mausteita ja salaattikastikkeita… Näissä on taivas kattona tarjottavaksi kevyenä lounaana, päivällisen lisukkeena tai alkuruokana, juhlissa, iltapalana…
Salaatteja voi jokainen kehitellä ja tuunata oman maun mukaan, mutta toki näissä löytyy joitakin klassikoita, joita ei tulisi mennä sorkkimaan (uskoo ken tahtoo…). Maailmalla laajalti tunnettuja ja kuuluisia salaatteja ovat esimerkiksi Nizzan salaatti, caesarsalaatti, Waldorfin salaatti, caprese tai insalata caprese, kreikkalainen salaatti, coleslaw, venäläinen salaatti (joka Suomessa tunnetaan italiansalaattina), panzanella… Parempi luovuttaa: kaikkien näiden listaaaminen tähän olisi täysi mahdottomuus.
No, onhan tässä ihmiskunnan historiassa tieten ollut aikaakin hioa tätä tyylilajia kohti täydellisyyttä: lehtivihanneksia on käytetty ravitsemukseen jo tuhansia vuosia. Ensimmäiset ilmeisesti kirjalliset maininnat salaatista ovat vuodelta 50 antiikin Roomasta. Aivan varmasti erilaisia salaatteja – kasvien lehtiä – on käytetty jo tätä ennenkin, mutta roomalaiset kertoman mukaan keksivät tarjota kypsennettyjä lehtisalaatin lehtiä. Lisukkeena oli ruokaöljystä ja viinietikasta tehtyä kastiketta (kuulostaa jotenkin tutulta…). Muutama vuosikymmen myöhemmin alettiin tarjota salaattia alkupaloina ja tästä salaattivalikoimat lähtivät sitten pikkuhiljaa monipuolistumaan. Ja nyt, nykypäivänä, erilaisia salaattivaihtoehtoja on lukemattomia.
Mutta tälle illalle ruokalistalle valikoitui rustiikkinen maalaissalaatti ja sille kylkiäiseksi sinappivinegretti – kiitokset reseptistä Soppa365!
Salaatti itsessään pitää sisällää perunaa maustettuna valkosipulinkynsillä, oliiviöljyllä, hunajalla, suolalla ja rouhitulla mustapippurilla; lisäksi kananmunaa, pekonia, vihreitä pitkiä papuja, tomaattia, kevätsipulin vartta – ja sitä salaattia. Jääsalaattia tällä kertaa. Perunat olisi tullut kypsentää uunissa mausteiden kera, mutta kokki heittäytyi laiskaksi ja kiehautti uudet perunat kattilassa ja pyöräytti ne sitten pikaisesti kuumalla pannulla mausteiden kanssa. Muut ainekset föliin ja päälle sinappivinegretti. Vinegrettiin tuli kokojyväsinappia (jonka korvasin tosin tavallisella makealla sinapilla), oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, hunajaa, suolaa ja rouhittua mustapippuria. Kaikki iloisesti sekaisin ja se oli siinä.
Tarjolle tuli vielä perinteisiä suomalaisia kesäherkkuja eli savusiikaa ja leipäjuustoa ynnä jälkiruuaksi lettuja mansikoiden ja kermavaahdon kera. Kesä ilman lettuja ja mansikoita ei ole kesää nähnytkään!
Juomaksi kivennäisvettä ja/tai italialaista Villa Valentina Chianti Riserva Organic 2016 -punaviiniä. Sen lähtökohtainen suositus on pataruuat, mutta tulipa nyt testattua, miten se sopi tähän pekoniseen salaattiin… No, mikä ettei… Sopi oikeastaan ihan hyvin.
Ja sitä myöten sitten: olo saunapuhdas, kesäilta leppoisa, vatsa täysi, vielä lasi viiniä hyvässä seurassa… Tällaiset hetket elämässä ovat niitä arvokkaimpia!
Loppukaneetiksi vielä: Sana salaatti tulee kuulemma latinan sanasta salata, joka tarkoittaa ’suolaista’. Liekö taustalla se muinaisten roomalaisten vinegretti – mene ja tiedä?!