Minä en ota koronarokotetta!
Tuotahan sitä on kuultu… Onneksi aika harva rokotteesta kieltäytyy, mutta aina näitä oman tiensä kulkijoitakin riittää.
(Sivumennen sanoen, tästä tulee [taas vaihteeksi] varsin piiitkä ja tylsänkarhea sepustus, joten jos tuntuu siltä, että lyhyestä virsi kaunis, eivätkä taustoitukset ja perustelut nyt niin kolahda, niin hyppää suoraan loppuun! Tärkein asia löytyy viimeiseltä riviltä.)
Mutta, jos haluat lukea, niin pidä huivista kiinni – nyt mennään!
Keitä ovat nämä kieltäytyjät tai paremminkin, mitä perusteluita on esitetty rokotteista kieltäytymiselle.
Moni perustelee kieltäytymistään sillä, että rokotuksia ei tarvita, koska Suomessa ei ole vaarallisia tauteja. Aikamoinen nahkapäätelmä! Miksiköhän ei ole? Ehkäpä kansallisella rokotusohjelmalla on ollut tässä jotain osuutta? Suomessa on jo pitkään rokotettu väestöä isorokkoa, tuberkuloosia, poliota, tuhkarokkoa, vihurirokkoa, sikotautia, jäykkäkouristusta, kurkkumätää ja hinkuyskää vastaan. Taudit on rokotuksilla saatu kuriin hyvin ja ehkä siksi harva tietää/tuntee ketään, joka olisi näitä potenut, saati sitten näihin menehtynyt. Ne tuntuvat siksi kovin kaukaisilta ja vaarattomilta.
Tosiasia kuitenkin on, että ennen rokotuksien yleistymistä tilanne oli varsin toisenlainen. Vanhoissa kirkonkirjoissa näkyy turhankin usein kuolinsyynä joku edellämainituista. Kuolo on korjannut satoa taajaan ja valitettavan usein menehtyneet ovat olleet pieniä lapsia. Ja monet noista mainituista taudeista muistan itsekin lapsuudestani. Tuhkakoron muistan sairastaneenikin – ei ollut mikään mukava kokemus… Aika lailla rajoilla tuli käytyä…

Toisaalta, jos viitataan kintaalla historialle ja vaikka omilla kotikulmilla ei nykypäivänäkään näitä tauteja (enää) olisi, niin muualla maailmassa niitä riittää. Ja, kun matkailu tuntuu olevan suomalaisten suosikkiharraste numero yksi, niin on vain sattumankauppaa, josko tänne saadaan jonkun innokkaan reissaajan matkassa vaikka tuberkuloosia, tuhkarokkoa, hinkuyskää, sikotautia… Ties mitä! Jotkut ehkä muistavat jonkun nimeltä mainitsemattoman virustaudin, joka rantautui Suomeen reilu vuosi sitten muun muassa laskettelemassa olleiden turistien matkassa… Mikäs se nyt olikaan…? Muistaako kukaan?
Reissun päällä oltaessa ei paljoa ole merkitystä sillä, että kotona olisi kuinkakin hyvä hygienia ja ruuan tuoreus ja terveellisyys, jos olot muualla maailmassa ovat heikommat. Esimerkiksi A-hepatiittivirustartunnan voi saada juurikin saastuneen ruoan tai juomaveden kautta. Tämänkin erittäin helposti tarttuvan taudin voi välttää – rokotteella!
Tiesitkö muuten, että yhdessä grammassa rotaviruksen saastuttamaa ulostetta on jopa 100 miljardia virusta? WC:t maailmalla eivät – eivätkä tieten aina Suomessakaan – ole aivan steriilejä. Tai edes jotain sinne päin… Joten, sipaisetko vaikka sotkuisesta lavuaarin hanasta tai henkäisetkö jopa wc:n ilmasta matkaasi, sanotaan nyt esimerkiksi, muutaman miljoona virusta – vai otatko rokotteen? Lomamatka ei ehkä tunnu oikein lomalta, jos vietät sen hotellihuoneessa… no, arvaat kyllä, millä meiningillä…

Toisaalta Suomessakin on monia sellaisia bakteereja, joista ei edes voida päästä koskaan eroon ja joita vastaan vain rokottautuminen tuo suojaa. Voihan sitä toki jättää rokotteen ottamatta, mutta toisaalta esimerkiksi puutarhatöiden yhteydessä ihon pintanaarmun kautta saatuun Clostridium tetani -bakteerin aiheuttamaan jäykkäkouristukseen kuoleminen ei ole erityisen mukava kokemus… Ainutkertainen kylläkin. No, eihän se tieten aina kuolemaan johda, mutta… Testatkoon, ken haluaa – itse en lähtisi pelaamaan venäläistä rulettia bakteerilla.

Moni perustelee rokotusvastaisuuttaan sillä, että rokotteet heikentävät elimistön omaa vastustuskykyä. Sanoisinpa, että tuo on suorastaan hevonkukkua! Ihmisen elimistön toiminnan lähtökohta ja ensisijainen tehtävähän on nimenomaan se, että se puolustautuu ulkoisia ”vihollisia” vastaan. Oli se vihollinen sitten kuumuus, kylmyys, tapaturmien aiheuttamat ruhjeet, katu- tai siitepöly, ruuan huonot – jos hyvätkin – ainesosat… Tai sitten ne kuuluisat virukset ja bakteerit.
Elimistön on reagoitava kaikissa tilanteissa! Lisäksi se on vieläpä sikäli viisas, että se oppii kokemastaan ja pystyy myöhemmin reagoimaan entistä tehokkaammin ja nopeammin vierasaineita vastaan. Tähänhän pohjautuu myös ajatus rokottamisesta: rokote on yksi tapa herätellä elimistöä turvallisesti reagoimaan toivotulla tavalla jo ennakolta, jotta se sitten olisi valppaana ja osaisi hyökätä ajoissa ja nopeasti varsinaisen (ja vaarallisemman) taudinaiheuttajan kolkutellessa kehon puolustusjärjestelmän ovia.

Enpä malta olla vertaamatta, että rokottamattomuus on vähän sama kuin silloin reilu vuosi sitten koronan iskiessä, kun varmuusvarastot olivatkin käytännössä tyhjillään… Turha siinä on enää itkeä, kun on tullut yllätetyksi hous… valmistautumattomana.

On myös muistettava se, että rokottaminen ei estä elimistön puolustautumista muita taudinaiheuttajia vastaan. Se ei myöskään aiheuta jälkitauteja, kuten taudin itsensä sairastaminen voi aiheuttaa. Esimerkiksi sikotaudista voi pahimmassa tapauksessa olla seurauksena hedelmättömyys; influenssan kaverina kulkee usein välikorvantulehdus; tuhkarokon jälkitautina voi olla vaikkapa keuhkokuume tai pahimmillaan vuosia myöhemmin puhkeava tappava aivojen yleistulehdus; odottavan äidin sairastama vihurirokko voi aiheuttaa lapselle kehitysvamman… Ja niin edelleen. Rokottamalla voi välttää nämä kaikki.
Joku sanoo tähän tieten nyt, että mitenkäs se sikapiikki ja sen aiheuttamat narkolepsiatapaukset. Tähän voisi kommentoida vastineeksi sillä kuuluisalla toteamuksella, että ”elämä on”. Elämä on jatkuvaa riskinottoa ja siinä on vain mietittävä, mikä on pienimmän riskin tie vai onko valmis ottamaan sittenkin sen isomman riskin. Ajat autolla – riski kolariin on aina olemassa, olitpa itse miten varovainen tahansa; kävelet kadulla – varo, ettet liukastu tai kompastu; laitat ruokaa – rasvaroiskeet polttavat kättäsi; lähdet iltalenkille – tulet ryöstetyksi; televisioon tulee oikosulku – talosi palaa ja itse saat vähintäänkin savumyrkytyksen; otat rokotuksen – sairastut sen seurauksena; jätät rokotteen ottamatta ja sairastut…
Mikä on todennäköistä, mikä vähemmän todennäköistä?

Rokotteesta sairastuminen, jos niin sattuisi käymään, on toki yksilötasolla tragedia ja joskus äärimmäisen iso sellainen. Silti nämä tapaukset ovat harvinaisuuksia ja, jos ajatellaan kokonaisuuden kannalta… On hieman kärjistettyä ja raakaa sanoa, että joudutaan uhraamaan muutama, jotta suurin osa pelastuisi. Mutta… Näinhän se ikävä kyllä tavallaan on. Ja siksihän rokotteita tutkitaan ja testataan, jotta sairastumisilta ja äärimmillään ihmishenkien menetyksiltä vältyttäisiin. Aina siinä ei onnistuta. Totta sekin. Ihmiselimistö on aina yksilöllinen, eikä koskaan päästä sellaiseen tulokseen, etteikö joidenkin kohdalla rokotteesta tulisi yllättäviä, enemmän tai vähemmän vakavia seuraamuksia. Toisaalta, joku saa ei-toivotun reaktion ruuan lisäaineista, joku uuteen nojatuoliin ruisktetusta pintakäsittelyaineesta, joku ampiaisenpistosta… Elämä on täynnä yllätyksiä, myös ei-toivottuja sellaisia.
Mutta kaikkinensa rokotteet on todettu turvallisiksi, eikä niiden ole voitu osoittaa aiheuttavan väestötasolla, laajamittaisesti, jos lainkaan, autismia, diabetesta tai allergioita (kuten jotkut ovat väittäneet). Rokotteiden avulla luotu laumasuoja painaa kuitenkin enemmän, kun asiaa katsotaan koko yhteiskunnan mittakaavasta.

Toisaalta on tieteellistä näyttöä siitä, että rokotteilla herätelty elimistön puolustusjärjestelmä edesauttaa suojautumista myös muilta infektioilta. Rokotetut ovat keskimäärin siis muutoinkin terveempiä kuin rokottamattomat.
Pikkulapset ovat tässä oma, ainutlaatuinen lukunsa: elimistön puolustusreaktio on heillä jo luonnostaan äärimmäisen tehokas. Esimerkiksi vauvaikäinen voi muodostaa vasta-aineita tuhatkertaisesti suuremmalle määrälle rokotteita kuin mitä nykyisessä rokotusohjelmassa edes annetaan. Otetaanpa esimerkki: viitosrokote versus hyttysenpisto – usko tai älä, jälkimmäinen on lapselle jopa kuormittavampi (DtaP-IPV-Hib -rokote on siis kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää, poliota ja Hib-bakteerin aiheuttamaa vakavaa infektiota vastaan)!

Jotkut protestoivat sitä, että rokotteet sisältävät erilaisia apuaineita tehon parantamiseksi. Niissä voidaan käyttää esimerkiksi pieniä määriä alumiiniyhdistettä – kuka nyt moista myrkkyä itseensä haluaisi!? Sehän on karsinogeeni, aiheuttaa syöpää! Silti… Alumiinia on kaikkialla: kasviksissa, hedelmissä, närästyslääkkeissä, äidinmaidossa, rakennustarvikkeissa, maaleissa, iholle toistuvasti leviteltävissä deodoranteissa… (Mieluummin siis nahan parkitseminen alumiinilla kuin hienhaju?) Ei alumiinia voi välttää. Sitä tulee elimistöön ja sitä myös poistuu elimistöstä. Rokotteiden sisältämä alumiini on tässä kontekstissa pisara meressä.
Sama pätee myös joidenkin rokotteiden valmistuksessa käytettyyn formaldehydiin. Toisaalta ihmiselimistössä on jo normaalin aineenvaihdunnan seurauksena enemmän formaldehydiä kuin rokotteissa elimistöön saatetaan. Suurempi riski saada formaldehydiä on vaikkapa käyttämällä ilmanraikastimia, hengittelemällä tupakansavua tai jos asuinrakennuksen ilmanvaihto on huono (rakennusmateriaalit). Myös monet kankaat käsitellään siliävyyden parantamiseksi formaldehydipitoisella lakalla. Miksiköhän sitä suositellaankaan pesemään uudet tekstiilit ennen niiden ottamista käyttöön?

Toisin sanoen, kaikkia aineita, mitä rokotteissa on, voi saada elimistöön muutakin kautta. Ja hieman ihmettelen rokotusvastaisuutta siinäkin kontekstissa, että samaan aikaan joitakin vierasaineita – vaarallisiakin – apetaan sinne oman nahan alle ihan vapaaehtoisesti! Noiden edellä mainittujen lisäksi, klassinen esimerkki: mitäs kaikkea sitä saakaan tupakoimalla…? Tai hölkkäämällä liikenteen pakokaasuissa? Virvoitusjuomien natriumbentsoaatin ja atsovärien on todettu aiheuttavan lapsilla ylivilkkautta ja suola, joka jo sellaisenaan on riskikamaa, sisältää lisäksi paakkuuntumisestoaineena ferrosyanideja – siis syanidia… Monsieur Poirot’lla riittää töitä?
Ruokien lisäaineet ovat tieten tutkittuja ja lähtökohtaisesti turvallisia. Ne myös parantavat monin tavoin ruuan laatua ja säilyvyytttä ja ovat sitä myöten turvanneet ihmisten terveyttä ja jopa auttaneet säästämään henkiä. Silti monille niistä on annettu ”hyväksyttävän päiväsaannin raja” (ADI). Esimerkiksi muodikkaan makeutusaineen stevian (stevioliglykosidien) on eläinkokeissa todettu liian suurina annoksina lisäävän kuolleisuutta – moniko sitä ajattelee lappaessaan hieman makeutta teehensä? Niin ja kohta on kesä ja grillikausi. Ei muuta kuin makkaraa grilliin ja herkuttelemaan! Täyttyy mukavasti sitten päivän nitriittiannoskin!

Eli vähän mittakaavaa, kiitos!!
Jotkut kieltäytyvät rokotteista, koska niiden (ja erityisesti tämän koronarokotteen) kehittelyn taustalla ovat kuulemma rokotevalmistajien häikäilemättömät bisnespyrkimykset. Juu… Omanlaistaan bisnestähän tämä on, totta kai. Mikäpä ei olisi? Siksihän yrityksiä perustetaan. Jokainen yritys pyrkii hankkimaan tuottoja ja tekemään tulosta, eivätkä rokotefirmat ole tässä pyrkimyksessä muita firmoja kummempia.
Ja, jos tuote ei myy, se laitetaan myymään. Sitä varten ovat oivat mainosnikkarit ja media syytää päivästä toiseen meille sellaisiakin tarpeita, joita emme tienneet meillä olevankaan. Normaalit norsunluunvalkoiset hampaat eivät ole riittävän valkoiset; tarvitsen ehdottomasti trampoliinin ja myös uuden puhelinliittymän, mieluummin kaksi; lisäksi pitää hankkia bakteereja ja viruksia tappavaa puhdistusainetta (joka tappaa 99 % pöpöistä – ja jättää sen vahvimman prosentin lisääntymään… Nuo mainokset/aineet pitäisi julistaa laittomiksi!). Ja niin edelleen.

Tuo nyt oli pieni sivuhyppy, mutta melkoista bisnestä ja mainontaa olisi, että joku loisi maailmanlaajuisen pandemian saadakseen tuotteitaan kaupaksi! Suoraan sanottuna, ei kovin uskottavaa. Menee samalle linjalle kuin puheet heillä,…
…jotka kieltäytyvät rokotuksesta, koska heidän mielestään sen mukana asennetaan ihmiseen mikrosiru, jonka avulla voidaan sitten tehdä ties mitä. Vaikka toteuttaa seurantaa 24/7! Taustalla on nimittäin pienen, rikkaan ja elitistisen valtapiirin masinoima maailmanlaajuinen salaliitto!
Äääh… Tekisi mieli jättää tuo foliohattukategorian ykkösluokan perustelu ihan omaan arvoonsa, mutta kommentoidaan nyt kuitenkin hiukkasen.
Nanoteknologia – se, että hyödynnetään nanometrien mittakaavan rakenteita, prosesseja ja laitteita – on toki nykypäivää ja etenkin tulevaisuutta. Alana se on erittäin monitieteinen ja esimerkiksi nanoteknologisten lääkkeiden kehittelyssä ovat yhteistyössä lääkärit, proviisorit ja materiaalitieteiden asiantuntijat insinöörien, fyysikkojen, kemistien ja biologien kanssa. Joten, jos tämä mikrosirujen asentamiseen (sikäli kuin tiede tämmöisten valmistamiseen tai asentamiseen vielä edes yltääkään, en tiedä, tokko sentään vielä…) tähtäävä salaliitto on maailmanlaajuinen, niin mukana täytyisi edellä mainittujen tahojen lisäksi olla myös kaikkien maailman maiden hallinnon ja terveydenhuollon edustajat – vähintäänkin keskeisimmät henkilöt – jotta rokotusohjelmat saataisiin toteutettua.

Niin ja rokotefirmojakin on useita, mutta kaikkihan ne ovat samassa juonessa ja jakavat voitot keskenään! Ja kaikki maailman mediat ja tutkivat journalistit – vähintäänkin heidät on ostettu hiljaisiksi. Jokaikinen. Pandemiasektorilta on turha odottaa julkaisua, joka paljastaisi kaiken. ”Hän on mysteerihenkilö pandemian taustalla?” ”Pandemian suunnittelija paljastui!”
Varsin todennäköistä ja erittäinkin uskottavaa! (Ja tuo oli sitten suoraan sivustolta sarkasmion.com.)
Toisaalta, mitä tulee tuohon seurantalaitteeseen… Paitsi, että kaikkien maailman tavallisten pulliaisten arjen ja edesottamusten seuraaminen taitaisi olla varsin puuduttavaa hommaa – tuskin niistä nyt niin maatakääntäviä käänteitä tai tietoja saa keräiltyä – niin mitä haittaa siitä loppujen lopuksi enää olisi… Taitaa nimittäin seurantaa olla jo enemmän kauppaliikkeiden jäsenyyksiin liitetyissä ostokäyttäytymisseurannoissa tai nettisurffailijoiden evästesuostumuksissa, sometileillä tai vastaavissa. Ihmiset jakavat itsestään ja elämästään tietoja varsin avoimesti ja vapaaehtoisesti. Ei siihen enää mitään siruja tarvita!
Toinen salaliittolaisten argumentti on, että rokotteella pyritään sterilisoimaan kaikki maailman ihmiset… Juu… Viittaan edelliseen… Ja olisiko tuo nyt niin kovin paha asia: kyllä tässä nimittäin aika ahtaaksi tämä planeetta tuntuu välillä käyvän ja kun se Marsinkin valloitus käy turhan hitaasti… No, leikki leikkinä.

Muutamat pitävät rokotetta turhana siksi, koska mitään koronaa ei edes ole, tai se on normiflunssaa, pientä nuhaa, josta vain turhaan vöyhötetään. Suomessa korona ja sen seuraukset ovat pysyneet varsin kohtuullisesti hallinnassa, joten epidemiaa on helppo vähätellä ja valittaa, että taudin leviämiseksi tehnyt rajoitukset ovat aiheuttaneet enemmän ongelmia kuin itse tauti. No, entäpä jos taudin olisikin annettu – annettaisiinkin – levitä vapaasti? Eiköhän siitä, miten käy, jos viruksen sallitaan levitä rajoittamattomasti, ole ihan riittämiin esimerkkejä… Tauti leviää kontrolloimattomasti ja ihmishenki käy kovin halvaksi. Virukselle annetaan mahdollisuus mutatoitua kerta toisensa jälkeen, kunnes siitä kehittyy entistä vaarallisempi tai se levitessään ”miedontuu” harmittomammaksi. Niin tai näin, ihmishenkien menetyksiltä ei matkan varrella vältyttäisi. Kuinka monta ihmishenkeä on hyväksyttyä tämän ”kokeilun” myötä menettää? Ja keiden henget voidaan uhrata? Onko vapaaehtoisia?
Ai niin, valeuutisiahan ne kaikki sairastuvuus- tai kuolinuutiset ovat, ja Ruotsin, Intian, Brasilian ja monen muun maan kuolintilastojen heittelyt menevät ihan vaan luontaisen vaihtelun piiriin. Uutiset ja kuvat maailman koronakriisipesäkkeistä ovat, kuten todettua, kaikki lavastettuja, valheita, muista yhteyksistä otettuja…

Niinpä niin… Koronan kieltäminen on varsin loukkaavaa niitä kohtaan, jotka ovat taudin, etenkin sen vaikean muodon sairastaneet tai menehtyneet siihen tai menettäneet sille läheisiään. Heitäkin on. Suomessa onneksi kohtuullisen vähän, mutta heitä on. Korona on, ikävä kyllä, todellisuutta ja sen kieltäminen varsinaista todellisuuden kieltämistä, pään laittamista pensaaseen. ”Mörkö menee pois, kun pitää silmät kiinni!”
Vaan kun ei mene.
Joku vastustaa rokotteita uskonnollisilla syillä. Olen kuullut erään varsin vakavasti sairaan henkilön sanovan täysin tosissaan ”Jumala parantaa minut”. Vahvan uskonsa vuoksi hän sitten on kieltäytynyt lääkkeistä ja hoidoista. Tuota noin… Olisi helppo sanoa, että tuollainen on typeryyttä, mutta kun häntä ei oikein voi pitää typeryksenä – kuten ei monia muitakaan kaltaisiaan. Mieluummin haastaisin tämän perustelun hieman toista kautta. Minusta tällainen asennoituminen on melkoista itsekeskeisyyttä, suoranaista itserakkautta jopa. Miten uskova ihminen voi nähdä itsensä niin erityisenä ja muita arvokkaampana, että jumala (mikä jumala sitten itse kullakin on kyseessä) uhraisi aikaansa nimenomaisesti hänen suojaamisekseen taudilta? Samaan aikaan joku toinen – vaikka täysin viaton lapsi – saa tämän jumalan puolesta kaikin mokomin kärsiä. Onko tämä lapsi on sitten jollain lailla syntisempi, vähäarvoisempi, huonompi ihminen tai joutaako hän maksamaan niiden edellisten sukupolvien syntitaakkaa? Jaa-ah…

En nyt tiedä, sopiiko tämä tähän, mutta hieman tulee mieleen kristinuskon sanonta, ”joka itsensä ylentää, se…” No, tervemenoa vaan, minne sitä nyt sitten näissä tilanteissa on tapana alentaakaan.
Miksi ihmiselle olisi annettu järki, luovuus ja oppimisen kyky, jos hänen ei tarvitsisi niitä käyttää? Turha opiskella, turha keksiä mitään uutta, lääkkeitä varsinkaan, turha perehtyä parantamisen, tieteen tai taiteen saloihin – ollaan vain kuin tietämättömät marakatit viidakossa ja luotetaan ihmeisiin ja jumalallisten voimien turvaan. Huh! Ennemminkin sanoisin, että jos jumalaasi luotat, niin on synti ja pyhäinhäväistys jättää käyttämättä niitä ominaisuuksia ja taitoja, joita ihmisille on annettu, tai niitä keinoja ja tietoja, joita ihmiskunta on vuosisatojen kuluessa kerännyt esimerkiksi sairauksien parantamisesta, tai pitäytyä etsimästä uutta!
Ja mitä tulee tuohon tietojen keräämiseen, tietoon ja tutkimukseen… Jokaikisen ihmiskunnan keksinnön takana on ihminen, yksi tai useampia yksilöitä, joilla on ollut älyä, intohimo alalleen, omat unelmansa ja halunsa tehdä jotain suurta ja useimmiten jotain hyvää ja oikeaa. Kuka lääkealan tutkija haluaisi löytää sairauksiin lääkkeitä, jotka aiheuttavat vain vahinkoa? Taitaisi tämän tutkijan työura ja tutkimukset tulla varsin pian ”taputelluiksi” ja pahimmillaan – tai näkökulmasta riippuen parhaimmillaan – hänelle taattaisiin valtion muonitus ja asunto vuosikausiksi eteenpäin.

Eiköhän alasta riippumatta jokaisen tutkijan haaveena ole jäädä historiaan ihmiskunnan pelastajana ja hyväntekijänä. Kuka haluaisi tulla muistetuksi modernien kaasukammioiden kehittäjänä? Pitäisi olla aika kieroutunut persoona sellainen… No, tieten heitäkin riittää tässä maailmassa ja montaa vilpittömässä mielessä tehtyä keksintöä käytetään pahaan – meitä kun on moneen junaan, eivätkä kaikki edes kyydiin mahdu.

Mietin toisinaan, onko tällaisten salaliittoteorioiden takana silkkaa tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä yhdistyneenä itsekorostukseen vai onko kyse jopa suoranaisesta ihmisvihasta? Tiedä häntä. Oudoksi on kuitenkin mennyt tämä maailma, jos mutu-pohjalta saa huudella varauksettomina totuuksina, mitä sylki suuhun tuo. Ja toiset vielä sokeina uskovat ja ”seuraavat” näitä kailottajia… Tai mitä he nyt sitten ovatkaan… Omien tarkoitusperiensä enemmän tai vähemmän tietoisia agitaattoreita?
Vaan mikä minäkään olen tässä agiteeraamaan… Veinköhän nyt pohjan omiltakin pohdinnoiltani?
Jaa-ah… Ehkä suutareiden on tosiaan paras pysyä lesteissään ja keskittyä omien tehtäviensä hoitamiseen.
Silti kaiken uhallakin agiteeraan vielä tähän loppuun, että ehkä niiden suutareidenkin on syytä ottaa vähin äänin se koronarokote, jonka joku omalla alallaan pätevöitynyt kanssaihminen on kehitellyt ja valmistanut, ja jonka toiset omille aloilleen pätevöityneet kanssaihmiset toimittavat ja rokottavat, jotta suutarikin saa työpajansa taas auki ja riittää lapsillaan tai ainakin kaikkien muiden lapsilla kenkiä tulevaisuudessakin.
Joten, älä ole vedätettävissä – ota koronarokote!
