Kotitonttu heräsi makeasta unesta ja tunsi virkistyneensä. Harva tonttu sitä saa kuninkaan kamarissa köllötellä! Tontuilla oli lopulta ollut oikein viihtyisä ilta. Linnan tonttu-ukko oli osoittautunut näennäisestä äreydestään huolimatta oikein mukavaksi seuramieheksi. Se oli kertonut linnan yli 700-vuotisesta historiasta ja tiesi kertoa sellaisia tarinoita, joista muilla ei ollut aavistustakaan. ”Eipä tiennyt Juhana-herttua, kuka hänen jalkatyynynsä vei” ukko oli hihitellyt ja esitellyt aarrekammiossaan olevaa kullanväristä tyynyä. ”Herttua karjui kuin hiisi ja etsitytti kaikkialta. Minä siinä tyynyllä istuskelin ja pyörittelin hattua päässä, kun väki juoksi sekopäisenä sinne tänne. Vaan komea tyyny se on, hyvä pitää täällä tallessa!”
Kotitonttua hymyilytti. Pitkästä aikaa sillä oli sellainen tunne, että kaikki järjestyisi. Nyt pitäisi vain päästä pohjoiseen. Tonttu-ukko oli osannut neuvoa, että Rovaniemi olisi paikka, jonne hänen tulisi lähteä nyt suunnistamaan. Sieltä häntä varmasti ohjattaisiin sitten eteen päin.
Turun linnan tonttu-ukko tuli saattamaan kotitonttua vielä portille. Ukko kaivoi avaimet taskustaan, avasi portin, taputti nuorempaansa olalle, antoi eväsnyssäkän ja rohkaisi matkaan. ”Kyllä kaikki järjestyy” se virkkoi. ”Mitä olen pohjoiseen lähteneitä tonttuja myöhemmin tavannut, niin hyvin ovat olleet tyytyväisiä oloihinsa.”
Kotitonttu heitti hyvästit ja lähti kulkemaan kohti rautatieasemaa. Se oli saanut linnan tonttu-ukolta kartan, johon oli merkitty muun muassa rautatielinjat – sen avulla kotitontun oli nyt tarkoitus suunnistaa kohti pohjoista ja Rovaniemeä. Kotitonttu oli mietteliäs: tämä olisi sille varsin suuri haaste. Kotitonttu ei ollut matkustellut ennen tätä matkaansa ja sillä ei ollut harmainta havinettakaan, löytäisikö se suoran junayhteyden Rovaniemelle vai joutuisiko se etsimään reittiään kaupunki kaupungilta.
Kotitonttu katseli aprikoivasti karttaa. Suorin reitti vaikuttaisi olevan Turusta Pasilaan, sitten Tampereelle, josta matka jatkuisi Seinäjoelle, Kokkolaan, Ylivieskaan ja Oulun kautta lopulta Rovaniemelle. No, etappi kerrallaan…
Rautatieasemalla kotitonttu ryhtyi etsimään opastetaulua. Se näki pienehkön ihmisjoukon seisovan ryhmässä ja selvästi lukevan jotain. Varmaan tuolta löytyisi tietoja! Kotitonttu hivuttautui varovasti väkijoukon luo ja kurkisti varovasti roska-astian takaa. Se kuuli ihmisten päivittelevän jotain ja viittailevan eteensä. Osa ihmisistä naureskeli, osa kuulosti ärtyneiltä. Kotitonttu kurotti kaulaansa. Tämä ei ollut opastetaulu, vaan jonkinlainen mainos… Lehtimainos? ”S-k-a-n-d-a-a-l-i! P-a-p-e-r-e-i-t-a j-u-n-a-s-s-a: t-a-s-a-v-e-r-o S-u-o-m-e-e-n! M-i-n-i-s-t-e-r-i k-i-i-s-t-ä-ä” se tavasi hitaasti ja lehahti otsaansa myöten punaiseksi ja kalpeni sitten. Ne paperit, jotka hän oli nostanut miehen salkusta junan penkiltä! Mies ei ollut huomannutkaan niitä ja nyt…
Kotitonttua nolotti. Sen täytyisi etsiä mies käsiinsä ja pyytää anteeksi; selittää, että tämä oli hänen vikansa. Täytyi miettiä, miten hän voisi tämän hyvittää. Mutta sitä hän miettisi myöhemmin: nyt piti löytää oikea juna. Pienen etsinnän jälkeen tonttu löysi opastetaulun ja ilmeni, että kello 12.31 lähtevällä junalla hän pääsisi kahden vaihdon kautta suoraan Rovaniemelle.
Kotitonttu innostui! Tämähän sujuisi helposti ja hän olisi jo illalla perillä. Majoituksesta Rovaniemellä hänellä ei ollut mitään ajatusta, mutta sitä ehtisi miettimään sitten, kun sinne asti pääsisi!
Kotitonttu kipitti, minkä jaloistaan pääsi ja aivan ajoissa: juna saapui juuri asemalle. Kotitonttu varmisti vielä, että hän oli menossa oikeaan junaan ja hyppäsi sisälle. Vaunu, johon kotitonttu astui, oli varsin tyhjä, joten puikahtaminen hattuhyllyn lokerikkoon sujui huomaamatta.
Nyt vain mukava asento, Turun linnan tonttu-ukon antamat eväät esille ja matkaan!