Se on sitten syksy komeimmillaan! Maisemat ovat olleet harvinaisen värikylläiset. Aina puhutaan Lapin ruskasta, mutta kyllä sitä on riittänyt nyt etelämpänäkin. Säät ovat suosineet – on ollut kuivaa ja tuuletonta. Punaisen ja keltaisen värisävyt yhdistettyinä vihreän ja ruskean eri vivahteisiin ovat maalanneet maisemat sellaiseen värien ilotulitukseen, että siinä olisi kenellä taiteilijalla tahansa tekemistä.
Nautitaan!
Ruskan taustallahan on sinänsä hyvin proosallinen selitys: luonto valmistautuu pikkuhiljaa tulevaan talveen. Lehtipuut tai yleisemmin (useimmat) lehtensä varistavat kesävihannat kasvit vetävät lehtivihreän juuristoihinsa. Jäljelle jäävät muut väriaineet ja värikylläinen kattaus on valmis!
Tieteellisempi selitys ruskalle on, että valon määrän vähentyessä ja lämpötilojen vähitellen alentuessa kasvit lopettavat yhteyttämisen. Tällöin lehtivihreän muodostaneet molekyylit alkavat hajota ja hajoamistuotteet siirtyvät ja varastoituvat kasvin monivuotisiin osiin, runkoon ja juuriin, odottamaan uudelleenkäyttöä seuraavana keväänä ja kesänä. Turha tuhlata arvokkaita ravintoaineita – parempi ottaa ne talteen! Luonnonmukaista kierrätystä parhaimmillaan! Lehtiin jäävät jäljelle niiden sisältämät muut väriaineet – antosyaanit (punainen), karotenoidit (oranssinpunainen) ja ksantofyllit (keltainen).
Noihin väreihin liittyen luin jostain mielenkiintoisen tiedon, että keltainen väri tulee näkyville siinä vaiheessa, kun puu siirtää lehtivihreän varastoihinsa, kun taas punainen kertoo kasvin stressistä. Talveen varautuminen voi olla rankkaa ja vie voimia – ihmekö tuo, jos vähän punastuttaa! Vaahtera on muuten erityisen altis stressille ja sehän useimmiten onkin ensimmäinen ruskan airut.
Kylmä sää on muuten yksi tekijä, joka stressaa kasveja erityisesti ja tuottaa näin tavattoman punaisen ruskan. Jollaisena erityisesti Lapin ruska usein tunnetaan.
Ja, jotta varmasti saataisiin oikein riemunkirjava maisema, eri kasvit aloittvat ruskan hieman eri aikaan. Lisäksi samankin kasvin ”sisällä” on eroja ruskan alkamisessa: usein latvus aloittaa ruskan ja alempana, oksiston suojassa olevat lehdet tulevat sitten perästä.
Mutta… Kun kaikki lehtivihreä on saatu talteen, kasvi alkaa erittää hormonia, joka hajottaa soluseinämät lehtiruotien irtoamisvyöhykkeellä. Oksan ja lehden välinen liitos umpeutuu, mikä estää erilaisten taudinaiheuttajien tunkeutumisen kasviin. Samalla lehti on valmis irtoamaan ja lopulta pienikin tuulenvire – jopa lehden oma paino – irrottaa sen haravoinnin ystävien riemuksi.
Ruskan myötä kasvit suorittavat kuulemma myös ”iltapesunsa” ennen talviunia: samalla, kun ne siirtävät lehtivihreän varastoon, ne siirtävät myös itseensä kertyneet epäpuhtaudet lehtiin pudotettavaksi lehtien myötä pois. Puhtoisina voi sitten siirtyä nokosille talven ajalle ja sitä myöten sitten pikkuhiljaa kohti kevättä!
Monesti ruskan alkaminen on liitetty nimenomaisesti säiden kylmenemiseen, mutta se ei siis ole koko totuus. Sinänsä ymmärrettävää: kylmä ehtii yleensä ensin pohjoiseen ja sieltähän ruska alkaa. Valolla on kuitenkin ehkä jopa keskeisempi merkitys, mutta myös kasvupaikan kuivuus vaikuttaa. Useimmiten ruska alkaa pohjoisimmassa Suomessa ennen syyskuun puoliväliä ja varsin yhtäaikaisesti alueen kaikilla puilla niiden geneettisen yhteneväisyyden vuoksi. Pohjoisesta ruska siirtyy sitten vähitellen kohti etelää parin, kolmensadan kilometrin viikkovauhtia saavuttaen lopulta eteläisimmän Suomen lokakuun kuluessa. (Laskeskelin, että tuo olisi sellaista vajaan puolentoista kilometrin tuntinopeutta… No, jaa…)
Ruskaan liitetään termit puuruska ja maaruska. Ensin mainittu ilmenee nimensä mukaisesti puissa; jälkimmäinen puolestaan kaikenlaisissa varvuissa ja ruohovartisissa kasveissa. Loogista.
Ruska ei tieten ole suomalaisten yksinoikeus, vaan sitä on kaikkialla maapallolla alueilla, joilla on selvästi erotettavat vuodenajat:
Esimerkiksi Ruotsissa ruska kulkee osapuilleen samaan tahtiin Suomen ruskan kanssa, mutta aivan eteläisimpään Ruotsiin, Skånen alueille, se ehtii vasta vasta lokakuun lopulla. Baltian maissa ruska ajoittuu puolestaan loka-marraskuulle: Virossa puut ovat marraskuun alkuun jo paljaita; Latviassa ja Liettuassa tilanne on aika lailla samanlainen. Keski-Euroopassa, esimerkiksi Pohjois-Saksassa ja Puolassa, ruska alkaa syys-lokakuun vaihteessa ja huippu on marraskuun alkupäivinä jatkuen hiipuvana aina joulukuun alkuun. Keski-Euroopan ruska ei myöskään ole kaikkialla yhtä kokonaisvaltainen ja siinä voi olla jopa samalla alueella huomattaviakin eroja puiden kesken – jopa viikkokausia.
Eteläisen Euroopan – Italian ja Espanjan pohjoisosissa – ruska ajoittuu marraskuun puolivälin ja tammikuun välille. Sen etelämmäs ruska ei juurikaan ulotu, vaikka lehtiään pudottavia puulajeja Välimeren alueella onkin.
Yhdysvalloissa ruskaa nähdään pohjoisessa ja Kalliovuorilla, joille alueille ruska tulee yleensä lokakuun aikoihin. Kanadassa ruska on myös tavanomainen ilmiö. Japanissa puolestaan ruskan seuraamisesta on tehty jopa oma, hyvin suosittu tapahtumansa (”ruskan metsästys”). Ja niin edelleen.
Hupaisa anekdootti muuten, että Japanin kielen ruskaa tarkoittavalla sanalla kōyō on kaksi kirjoitustapaa: toinen merkitsee keltaisia lehtiä, toinen taas punaisia.
Ruska-ajan alkamisesta katsottiin menneinä aikoina alkavaksi myös linnustus ja tiettyjen kalojen pyynti. Näin oli etenkin aivan pohjoisimmassa Suomessa. Sittemmin yleistyi ajatus ruskasta liittyen syksyisten maisemien nauttimiseen. Ja Lapin matkailu sai uuden valttinsa! Ennen talvikauden hiihto- ja laskettelulomia on mahdollisuus nauttia pohjoisen luonnosta vaellellen ja patikoiden ja siinä samalla värikylläisistä maisemista nauttien. Ilman häiritseviä hyttysiä.
Mikä ei tieten ole poissuljettua täällä etelämpänäkään.
Syksyn värikylläisyyden innoittamana kotikokkimme suuntasi illan makumatkan kotoiseen Suomen syksyiseen luontoon! Voisi ehkä sanoa, että ”jälleen kerran”, mutta… No, rikas luonto, monipuoliset ruokaherkut – mikä sen parempaa: tarjolla oli kylmäsavulohi-ruusukaali-parmesaanisalaattia caesarkastikkeen kera (no, parmesaani nyt ei tieten kovin suomalaista ollut…), pääruuaksi poronkäristyksellä, peuramakkaralla ja kantarelleilla ryyditettyä pannua ynnä kermaista suppilovahverokastiketta. Jälkkäriksi vielä leipäjuustoa sekä perinteiset letut kermavaahdon ja mustikoiden kera.
Näillä eväillä kelpaa nauttia syksystä ja odotella pikkuhiljaa, mutta vakaasti lähestyvää talvea…
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
