On kirjeidenkirjoituspäivä.
Usein jouluun liitetään joulukortit ja tokihan se on perinteinen ja ilahduttava ja käteväkin tapa muistaa läheisiä, ystäviä ja tuttavia. Kaunis jouluinen kortti, ostettu tai itse tehty, siinä ajatuksella laitettu tervehdys – lämmin läikähdys niin lähettäjän kuin vastaanottajankin mielessä lienee taattu.
Silti… Miltä tuntuisi ajatus saada kirje? Vaikka lyhytkin.
Ennen kirjeitä kirjoitettiin enemmän. No, se nyt oli oikeastaan väistämätöntäkin: ei ollut kännyköitä, sähköpostia, fakseja. Alunperin puhelimiakaan. Kirjeet ovat silti kulkeneet ristiin rastiin Suomenmaata jo 1600-luvulta lähtien: posti perustettiin Ruotsin kuningaskuntaan – ja Suomeen sen osana – vuonna 1638.
Joten, kyllä meillä on kirjeenkirjoitusperinnettä riittämiin!
Vai onko tämä perinne kuolemassa? On niin helppoa kuitata tervehdykset ja viestit lyhyillä tekstareilla, sähköpostilla, WhatsApp-viestillä, Facebookissa, Twitterissä… Ties missä.
”Moi. Mis oot atm? Sup? Idk mis mäijä – tääl o käty!” Ja sekaan muutama kuvaileva – tulkinnanvarainen? – emoji. Arkipäivän viestintää nykyään? Ytimekästä? Ehkä. Selvää? Kelle onkaan… Suomea? Kai se on…?
Vaan… jospa tänä jouluna jokainen kirjoittaisi edes yhden kirjeen! Itse kukin omalla ”kielellään”. Vaikka sellaisen vähän yleisluontoisemman omista kuulumisista ja aatoksista vuoden varrelta – senhän voisi sitten kopioida useammallekin ystävälle.
Voisi joulutervehdyksen vaikutus olla tavallistakin jouluisampi!
