Ja tänään onkin varsinainen sillisalaattipäivä – tarkoittaen siis sitä, että tälle päivälle sattuu varsin sekalainen kavalkadi erilaisia ”juhlanaiheita”:
Tänään on muun muassa kaksosten päivä. Joten, ketkä kaksosia ovat: hauskaa merkkipäivää olkoonkin, että Suomessa tätä päivää juhlitaan helmikuussa. Mutta kaksosuus on parhaimmillaan sellainen rikkaus, että kyllä se ansaitsee parikin juhlapäivää. Joulunaikaan tai milloin vaan.

Tänään vietetään myös laita viemärinavauspumppu päähäsi -päivää. Kuulostaa jokseenkin älyvapaalta. Itse asiassa sen verran älyvapaalta, että skippaan tämän suosiolla. Asiasta kiinnostuneet kuukkeloikoon tarinan taustat! Eipä sinänsä: kyllä viemärinavauspumppu varmasti oman päivänsä ansaitsee! Jouluun tätä on kuitenkin vaikea kytkeä – ellet sitten kaada kinkunrasvoja wc-pönttöön ja onnistu tukkimaan röörejä!

Vastaa puhelimeen kuin Buddy-tonttu -päivä? ”Buddy-tonttu, mikä on lempivärisi?” kyselee Buddy Jon Favreaun ohjaamassa joulukomedia Elf’issä (2003) pääosassa Will Ferrell. Kreisi elokuva – kreisi juhlapäivä. Juhlikoon, ken haluaa.

Arabian kielen päivä – kielet ovat rikkaus, mielenkiintoinen harrastus ja usein ensimmäinen askel tutustuttaessa vieraaseen kulttuuriin. Arabian kieli on itselleni ainakin – myönnän – tuntematon tuttavuus. Lähinnä tulevat mieleen tuhannen ja yhden yön tarinat – sekä joulua ajatellen kolme itämaan tietäjää. Mutta voisi olla mielenkiintoista – kiitos vinkistä!

Ja vielä lisää… Joulu lähestyy, kuten aika usein on tullut viime aikoina todettua. Siihen liittyen (tai muuten vaan) tänään vietetään myös leivo pikkuleipiä -päivää. Mikäpä siinä: ei muuta kuin voita, sokeria, jauhoja ja kananmunia sekaisin sopivien mausteiden ja muiden makuaineiden kera.

Ja vielä riittää merkkipäiviä? Joulukuulla alkaa olla jo lumisateita monin paikoin ja siksi juhlitaan lumihiutaleita hiutaleiden arvostuspäivänä. Harvoin tulee ajateltua lunta hiutaleiden kautta! Hiutaleita on kuitenkin eri kokoja ja muotoja – yksikään ei ole täysin samanlainen! Muotoluokkia on kuitenkin kaikkiaan 35… Valkea joulu voi siis muodostua aika monella eri tavalla. Ja btw: vaikka hiutaleet muodostuvat kirkkaasta jäästä, ne näyttävät valkoisilta hajaheijastuksen vuoksi. Tuli tämäkin nyt selväksi…

Ja lopuksi: tänään vietetään kansainvälistä siirtolaisten päivää. Siirtolainenhan on henkilö, joka muuttaa ja siirtyy vieraaseen maahan vapaaehtoisesti, esimerkiksi työn tai koulutuksen perässä. Siirtolaisia on maailmassa lähes 200 miljoonaa ja määrä kasvaa joka vuosi. Vaikka siirtolaisuus on vapaaehtoista ja lähtee ihmisestä itsestään, on tuo vapaaehtoisuus toisinaan varsin näennäistä. Jos oma kotimaa, asuinseutu ei tarjoa mahdollisuuksia elämään ja toimeentuloon, on moni käytännössä pakon edessä lähtemään siirtolaiseksi. Nälkä, toive paremmasta elämästä, vainot lähtömaassa tai sota ovat vahvoja motivaattoreita. Siirtolaisuuden ja pakolaisuuden raja on silloin usein varsin häilyvä…

Jotenkin tuli mieleen joululaulun sanat: ”Me käymme joulun viettohon…”
Meillä on kuitenkin asiat aika hyvin.

Näissä mietteissä toivottelen hyvää joulukuun 18. päivää ja samalla neljättä adventtia!
Kiitos taas kerran matkasta jouluun…. ei enää monta päivää/ yötä kun joulupukki tulee kylään. Mukavaa joulun odotusta koko poppoolle, terkut myös isällesi, äidillesi ja siskollesi.
Kohtahan tuo ukko kolkuttelee… Hyvät joulut myös teille!