Nyt tulikin hauskoissa merkkipäivissä vaikeanpuoleinen teema: tänään on ”kuvittele olevasi aikamatkaaja” -päivä.
Suoraan sanottuna, päivän idea ei meikäläiselle oikein auennut: pitäisi tekeytyä jostain toisesta ajasta tulleeksi henkilöksi, muokata asustus, kieli ja jopa oma tietämyskin sen mukaisesti.

Tavoitteena olisi aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta kanssaihmisissä: ”Voiko tuo tosiaan olla toisesta ajasta?” Idea tähän on lähtöisin jostain verkkosarjakuvasta ja päivää on kuulemma vietetty jo vuodesta 2007.

Vaan enpä ole tähän aiemmin törmännyt.
Hmmh… Vähän tuli kyllä mieleen ajatus, että lapsi on terve, kun se leikkii – ja kai tuo pätee lapsenmielisiinkin. Tai sitten minä olen ihan toivoton ”kalkkis” ja tosikko, kun en osaa nähdä mielekkyyttä tämmöisessä hämmentämisessä! Voi kai se sitten olla ihan kiinnostavaakin…?
No, huumorinkukka on kai se kaunein kukka, joten antaa kaikkien kukkien kukkia ihan rauhassa. Joten, jos vastaan tulee tuolla kylillä vaikka joku daami 1920-luvun tamineissa tai jonkin sortin menninkäinen 2340-luvun avaruusvermeissä, niin enpähän sitten suotta ihmettele.

Taidan kuitenkin osaltani tyytyä näin jouluaikaan aikamatkustamaan runsaan 2000 vuoden takaiseen kertomukseen: ”Ja tapahtui niinä päivinä…”

Eiköhän siinä ole aikahyppyä riittämiin.