”Tavan ihmisiä”

Olen aina pitänyt itseäni hyvin tavallisena ja arkisena ihmisenä. Elämäni keskittyy pitkälti perheeni ja työni ympärille. Elän pientä, yksinkertaista ja sellaisena hyvää ja tyydyttävää elämää.

Olen sellainen ”tavan ihminen”.

Haluan huolehtia perheestäni parhaan kykyni mukaan, koska perheeni on minulle tärkeintä elämässä. Siksi haluan turvata sen hyvinvointia, pitää sen turvassa, olla perheenjäsenteni tukena, missä ikinä he minua tarvitsevat.

Myös työni haluan tehdä niin hyvin kuin pystyn, asiakkaideni ja yhteistyökumppaneideni hyväksi. Työstäni saan palkan perheeni elantoon, mutta myös maksan verot tämän yhteiskunnan – meidän kaikkien – hyväksi. Ja teen sen hyvillä mielin: olen maksamieni verojen vastineeksi saanut takaisin enemmän kuin voi rahassa mitata ja olen kiitollinen suomalaiselle yhteiskuntajärjestelmälle. Se on pitkän historian ja inhimillisen toiminnan tulos, ei missään nimessä täydellinen, mutta maailman mittakaavassa varmasti parhaasta päästä.

Uskoisin, että näiden samojen peruspilareiden – perheen ja työn – kautta rakentuu useimpien suomalaisten elämä ja arki.

Ja uskoisin, että useimmat meistä myös haluavat elää juuri tällaista tavallista, arkista, hieman ehkä tylsääkin, mutta pohjimmiltaan turvallista elämää.

Olla siten onnellinen.

***

Siksi en voi hyväksyä sitä, mihin tämän yhteiskunnan ilmapiiri on viime aikoina ollut menossa.

Arki on muuttunut – ja toisinaan tuntuu, että sitä on jopa aktiivisesti muutettu – turvattomammaksi. Perheiden ja ihmisten erilaisuudesta on tehty vastakkainasettelun välineitä ja lyömäaseita toinen toistaan vastaan. Rakkaus tuomitaan, ihmisyys kiistetään?

Työstä on tehty yhteiskunnallinen ongelma, poliittinen pelinappula ja kiistakapula sen sijaan, että se pidettäisiin tämän yhteiskunnan toiminnan ja ihmisten elämän perustavanlaatuisena, yhteistyössä rakennettavana lähtökohtana.

Ehkä kärjistän… En kuitenkaan pidä siitä vastakkainasettelun ilmapiiristä, jollaista ihmisten välille on luotu ja jatkuvasti luodaan – ikään kuin huudellaan tyhjyydestä tyhjyyteen. Seurauksista välittämättä.

Siksi…

MINÄ EN HYVÄKSY, ETTÄ…

…sananvapauden nojalla unohdetaan oma vastuu sanomisista.

Tuntuu, että nykyään kuka tahansa katsoo oikeudekseen sanoa toiselle mitä tahansa! Ja mieluummin negatiivista kuin jotain myönteistä. Digitalisaatio on luonut digitaalisen väkivallan, nimettömyydessään pelottavan helpon?

Sanat ovat kuitenkin ensimmäinen askel tekoihin…

Vanha viisaus sanoo ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”. Negatiivisuus ruokkii vain negatiivisuutta, viha vihaa.

Rumuus, jota syytää muille omasta suustaan, kynästään tai koneelta, on lähtöisin ihmisestä itsestään.

Kuten kauneuskin.

Olkaamme ihmisiä toisillemme: älä sano toiselle, mitä et itse sanoisi rakkaimmillesi, itsellesi tärkeimmille ihmisille – ellet halua, että joku muu sanoo niin sinun rakkaillesi.

MINÄ EN HYVÄKSY, ETTÄ…

…ihminen tuomitaan jo etukäteen hänen sosiaalisen asemansa, ikänsä, ulkonäkönsä, uskontonsa, taustansa, sukupuolisen suuntautumisensa, pukeutumisensa, harrastuksensa tai minkään muun vastaavan vuoksi sen sijaan, että katsottaisiin näiden ohi häntä ihmisenä, hänen ajatuksiaan ja tekojaan.

Hyvälle ja oikeamieliselle ihmiselle on aina paikkansa tässä yhteiskunnassa – olivat hänen taustansa tai lähtökohtansa sitten mitä tahansa.

Se, joka tekee ja toimii väärin, saakoot lainmukaisen rangaistuksensa. Kuitenkin vilpittömästi katuva ja virheestään rehellisesti oppiva ansaitkoon uuden mahdollisuuden.

Ihmisarvo, ihmisyys on sama meillä kaikilla ja yhteinen meille kaikille. Katsoessasi toista ihmistä näet itsesi.

MINÄ EN HYVÄKSY, ETTÄ…

…mielipiteet ja näkemykset perustetaan siihen, mikä kulloinkin, kussakin hetkessä on itselle eduksi, mikä hetkellisesti tuntuu itsestä hyvältä. Jos jokainen vaatii huomioimaan vain omat intressinsä, ei kukaan lopulta saa mitään.

Elämä ja tämän yhteiskunnan rakentaminen ovat jatkuvia kompromisseja, joiden hyväksi jokaisen on oltava valmis joustamaan. Mielipiteitä ja omia vaatimuksia on lupa tuoda esille, mutta niitä ei voi perustaa vain sen pohjalle, mitä itse haluaa, mitä itse arvelee tai luulee asiasta tai mitä joku muu sinulle (omien intressiensä pohjalta) sanoo.

Ihmisellä on kyky ajatella ja etsiä tietoa, vertailla eri vaihtoehtoja, miettiä niiden eettisiä ja moraalisia perusteita. Se kyky on tarkoitettu käytettäväksi.

Virran vietäväksi joutuu vain ajopuu.