”Sinäkös et sitten hyväksy minun tyttäreni suunnitelmia avioliitosta?”
Naisen isä oli seurannut tilannetta sivusta jo pidemmän aikaa. Hän ei ollut halunnut sekaantua tyttärensä suunnitelmiin: kyllähän täysi-ikäisen ihmisen tulee itse tehdä päätöksensä ja kantaa niistä vastuunsa. Tokihan sulhaskandidaatti oli isälle vuosien saatossa jo tutuksi tullut ja isä itsekin oli tykästynyt nuorukaiseen, mutta isä oli halunnut antaa nuorten tehdä omat ratkaisunsa.
Nyt tilanne oli kuitenkin kärjistynyt. Tyttärensä puheistä isä oli päätellyt, että tämä oli selvästi huolissaan naapurissaan asuvan ukon puheista ja suorastaan pelkäsi, mitä tuleman pitäisi. Isä tiesi ukon ja hänen maineensa ja katsoi, että hänellä ei ollut nyt muuta mahdollisuutta kuin ottaa ukkoon yhteyttä. Tytär oli suhtautunut vähän epäilevästi isänsä aikomuksiin, mutta toisaalta tuntenut helpotusta: jospa isällä olisi sen verran arvovaltaa, että hän saisi tilanteen rauhoittumaan.
Isä otti härkää sarvista ja soitti suoraan ukolle. Ukko ei vaikuttanut yllättyneeltä. Ehkä hän oli osannut odottaakin isän soittoa. Hän ei kuitenkaan ensin kommentoinut mitään, joten isä jatkoi: ”Tytär on päätöksensä tehnyt, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista!” Isä mietti hetkisen: ”Toisaalta olet kyllä ollut tietoinen siitä, että he ovat seurustelleet – ei avioliittoaikeiden olisi pitänyt tulla sinulle millään lailla yllätyksenä.”
Ukko ei edelleenkään kommentoinut. Isä arvasi, että tämä oli ukolta silkkaa taktiikkaa: ukko selvästi koetti pakottaa isän puhumaan – ehkä jopa sivu suunsa – mutta väliäkö hällä. Isä päätti, että parempi puhua suoraan kuin koettaa saada ukolta hyväksyntää. Hyökkäys ja tiukka puhe voisivat olla paras puolustus – ei ukko taitaisi muunlaista puhetta ymmärtääkään!
”Oikeastaan saat syyttää tästä itseäsi!” isä tokaisi lyhyesti. Linjan päästä tuntui kuuluvan pieni hämmästynyt, hieman jännittynyt hengähdys. ”En usko, että he olisivat halunneet edetä suhteessaan näin nopealla aikataululla, mutta itsepähän heidät tähän pakotit. Saisit, ukko, katsoa nyt peiliin! Omalla kiukuttelullasi ja peloittelullasi olet heidät tähän ajanut. Ja se, että menit rusikoimaan naapurisi… En ihmettele yhtään, että tyttö tuntee olonsa turvattomaksi naapurinasi”, isä totesi tylysti.
”Tyttärelläsi ole mitään syytä pelätä”, ukko puuskahti tyytymättömänä. ”Ja kai minä mielipiteeni saan sanoa: virheen tyttösi tekee! Minusta se kaveri ei ole hyvää seuraa. Kenellekään. Minä tunnen sen miehen kyllä: pelkkä koijari ja hyväksikäyttäjä”, ukko tuhisi. ”Jos hän on maisemissa, niin siitä seuraa vain ikävyyksiä. Hänestä minä ennemminkin olisin huolissani – en todellakaan halua häntä naapuriini! Sitä en voi hyväksyä!”
”Se on sinun mielipiteesi”, isä totesi rauhallisesti. ”Sattumoisin minä tunnet hänet myös, tunnen hyvinkin ja useamman vuoden ajalta. Minulla ei ole hänestä pahaa sanaa sanottavanani. Mutta, kuten todettua, tyttö on aikuinen ihminen ja päättää itse, kenen kanssa liittonsa perustaa. Siihen päätökseen on tyytyminen – sinunkin”, isä totesi tiukasti.
”Toivoisin myös”, isä jatkoi, ”että jatkossa et sekaannu heidän asioihinsa. Jos tai kun tulee jotain asiallista asiaa, ne toki on hoidettava – asiallisesti ja ammattimaisesti, mutta muutoin heidän tulee antaa elää omaa elämäänsä.”
Puhelimen toisessa päässä vallitsi jälleen täysi hiljaisuus. Isä pystyi kuvittelemaan ukon tuolissaan. Hän oli melko varma, että näennäisestä tyyneydestään huolimatta ukko kiristeli voimattomana leukaperiään. ”Toivon todella, että et kärjistä tätä tilannetta enempää”, isä totesi lopuksi ja sulki puhelimen. Arpa oli heitetty. No, ukko ei voisi estää tyttären avioliittoa, mutta… Isä ei voinut silti mitään epämiellyttävälle tunteelle, että asia ei jäisi tähän… Ukko oli arvaamaton ja kostonhaluinen, sen isä tiesi varsin hyvin, mutta ei kai tässä voinut muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Suht’ rauhallisesti ukko tuntui asian ottaneen, mutta silmät avoimena tässä pitäisi silti olla edelleen.
Tytär odotti jännittyneenä isänsä soittoa: miten isän ja ukon palaveri menisi. Kun puhelin soi, hän vastasi heti. ”Moi, kultaseni!” miehen ääni kuului linjalta. ”Ai, se olit sinä!” ”Kuulostat lähes pettyneeltä? Mitäs nyt? Oletko tullut toisiin aatoksiin ja perumassa meidän suunnitelmia?” mies kyseli hieman epävarmana. ”Ei, en ole… Isän piti soittaa ja luulin, että hän…” nainen tointui hämmennyksestään. ”Mitäpä sinä?” hän kyseli uteliaana.
”Ei tässä nyt ihmeitä. Kerroin juuri muutamille sukulaisille, että tietävät odotella hääkutsuja…” Mies naurahti vähän hämillisesti ja sen verran nainen oli jo sulhoaan oppinut tuntemaan, että arvasi heti, että nyt jotain oli vialla. ”Ja…??? Mitäs he?” ”Ei mitään, ihanhan he tuntuivat olevan mielissään…” ”Äänensävystäsi päätellen joku sanoi jotain? Kerro!”
Linjan päässä oli ensin hiljaista. Mies tuntui miettivän, miten muotoilisi asiansa. ”Soittelin serkuillesikin – he olivat oikein mielissään.” ”Kyllä minä sen tiedän, että he ovat mielissään – he ovat minun serkkujani. Kyse oli sinun sukulaisistasi!” ”Juu…” ”Juu – mitä?” ”No, serkkupojat olivat mielissään ja Arthur- ja Alfred-sedät hyvinkin tyytyväisiä. Elisa-täti oli vähän vastahankaan mutta hän nyt änkyröi aina vähän kaikesta; miehensä puhui hänelle järkeä ja kyllä hän häihin on kaiken järjen mukaan tulossa. Ja Edwin-setä… No, kyllä hänkin on ihan ok”
Viimeinen kuulosti vähän pahaenteiseltä. ”Mitä tarkoittaa ok? Tiedän kyllä Edwin-setäsi ja hän on vähän arvaamaton välillä…” ”Hän nyt on sellainen vanha kauppamies! Laskee aina edut ja hyödyt ennen kuin sanoo mistään mitään”, mies kiemurteli vastaustaan… ”Eli hän ei hyväksy”, nainen totesi hieman happanana. ”En minä niin sanonut!” mies puolustautui. ”Edwin-setä miettii vain vähän turhan laajasti ja, kun hänellä nyt sattuu olemaan vähän närää tätisi tuttavien kanssa, niin luultavasti hän nyt sitä jurnuttaa… Kyllä hän siitä kohta rauhoittuu, usko vain!” ”Toivottavasti”, nainen huokaisi. ”En minä tieten heidän kanssaan ole avioitumassa, mutta väistämättähän minä siinä kaupan päälle saan sinun sukulaisesi…”
”Hei, haloo: minä saan sinun sukulaisesi! Ja vielä sen sekopäisen naapurisikin – hän se tässä varsinainen kaupantekijäinen onkin!” mies huudahti, eikä nainen osannut sanoa, oliko tämä enemmän huvittunut vai harmissaan. ”Ok, tasapeli, sovitaan niin” nainen naurahti. ” Ja onhan heillä vielä aikaa totutella ajatukseen ja useimmat kuitenkin taitavat olla ihan mielissään. Ja tuskin tuo naapurikaan tuosta äityy melskaamaan… No, ensi viikolla ovat kuulutukset – siitä se sitten lähtee rullaamaan…”
Jatkuu… Luulisin…