Onpahan ollut viikko uutisrintamalla – demokratian linnakkeet nitisevät ison veden tuolla puolen ja suomessakin tunnutaan kaivelevan poteroita rintamalinjasta toiseen… Oi aikoja, oi tapoja, tekisi mieli sanoa. No, ehkä tähän ”tapainturmelukseen” voi jossain vaiheessa palata, mutta nyt on ehkä paras hieman rauhoittua ja ottaa tämä lauantai-ilta rennosti.
Juhlapyhät ovat takanapäin ja herkut siirretty parempaan talteen. Siis syöty. On aika palata arkeen – mikä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, etteikö edelleenkin voisi syödä hyvin… Kotoinen ”chefimme” mietti iltapalan aineksia ja huomasi Webcalista, että tänään on hauskojen merkkipäivien mukaan muun muassa leiki Jumalaa -päivä.
Päivän alkuperästä ei kai oikein kenelläkään ole harmainta havinetta, mutta päivää kehotetaan joka tapauksessa viettämään tekemällä jotain hyvää kanssaihmisille. No, sopii sinänsä hyvin viikon tapahtumiin eli voipi olla muistutukseksi meille kaikille ihan kaikkiin arjen tilanteisiin. Eritoten voisi kuitenkin toimia osviittana niille, jotka kuvittelevat edistävänsä asioitaan itsekkäällä aggressiolla, toisten mielipiteet ja ajatukset sivuten.
(Kuulin muuten tänään mielenkiintoisen sananlaskun: ”on parempi olla onnellinen kuin oikeassa”. Sitäpä pitääkin hieman mietiskellä…)
Mutta, takaisin teemaan… Kokkimme tuntui sivuuttavan päivän idean tyystin tai ehkä parempi sanoa, että hän aivan tarkoituksella ”ymmärsi” päivän luonteen väärin. Tai miten sen nyt ottaa…? Hän päätti kyllä tehdä jotain hyvää ja tehdä sen kanssaihmisilleen – tähän asti ok – mutta toimien suunnaksi tulikin keittiö. Hän ilmoitti ryhtyvänsä luovaksi (eikö uuden luominen voida katsoa varsin jumalalliseksi toiminnaksi?) ja paistaa iltapalaksi pienen piirakan… Jumalaisen herkullisen sellaisen…
Juhlan teema toteutuu ja varmaan piirakka myös maistuu kaikille päivän päätteeksi, pienen (varsin) raikkaassa pakkassäässä tehdyn reippailun ja saunan päälle?
No, en vastusta…
Eli luvassa tuhtia, arkista perusruokaa: piirakkaa, jota nauttivat jo muinaiset sumerit, egyptiläiset, antiikin kreikkalaiset, roomalaiset ja lukemattomat kansat heidän jälkeensä vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen. Tai ehkä he nyt eivät aivan tätä nimenomaista piirakkaa maistelleet, mutta joka tapauksessa piirakan historia on miltei yhtä pitkä kuin ihmiskunnankin historia…
Ensimmäinen kirjallisesti tallennettu piirakkaresepti on sumereiden kirjoitustaululle raapustettu kanapiirakan ohje ajalta ennen vuotta 2000 eaa. Siitä se sitten on lähtenyt… Egyptiläisillä oli makeita jälkiruokapiiraita, samoin kreikkalaisilla, roomalaiset arvostivat täytettyjä lihapiirakoita, joiden täytteenä oli mitä tahansa, joka oli lentänyt, juossut, ryöminyt… Tosin ensimmäinen säilynyt roomalaispiirakan resepti käsitteli ruistaikinaan leivottua vuohenjuustotäytteistä piirasta, joka oli maustettu hunajalla. Ei kuulosta lainkaan hassummalta.
Rooman ajan tehokkaan hallinnon ja tieverkoston kehityksen myötä myös piirakka lähti voittokulkuunsa siinä missä Rooman armeijakin… Piirakoita valmistettiin pian ympäri Eurooppaa ja jokainen kansakunta versioi niistä oman alueensa raaka-aineisiin ja tarpeisiin sopivan herkun.
Keskiajalla eurooppalaiset piirakat olivat yleensä suolaisia lihapiirakoita, joihin käytettiin oikeastaan mitä lihaa tahansa – nautaa, karitsaa, sorsaa ja muita villilintuja, sammakoita, kaneja – ja piiras maustettiin sitten pippurilla ja erilaisilla marjoilla ja hedelmillä. Taustalla olivat paitsi roomalaisten opit myös ristiretkeläisten matkoiltaan tuomat reseptit. Usein piirakan kuorta ei ollut tarkoitettu syötäväksi, vaan ne olivat enemmänkin kuin valmistus- ja tarjoiluastioita. Kätevä järjestely, kieltämättä, joskin tuhlaileva.
Aina 1400-luvun alkuun asti piirakat olivat enimmäkseen suolaisia, liha- tai kalatäytteisiä piirakoita. Sittemmin 1400-luvun aikana alkoi ilmaantua myös vaniljakastiketta sisältäviä makeita piirakoita sekä erilaisten hedelmäkakkujen reseptejä. Ensimmäinen hedelmäkakkuresepti on 1500-luvun lopulta: kuningatar Elisabet I:n kirsikkapiirakka. Hovissa piirakkareseptit ja -etiketit kehittyivät huippuunsa ja piirakoista muodostui suoranaisia pieniä – tai isompiakin – taideteoksia, jotka yllättivät paitsi näyttävyydellään myös varmasti maullaankin.
Uskonpuhdistus iski sittemmin myös piirakoihin: Oliver Cromwellin ja puritaanien aikakaudella jauhelihapiirakoiden syöminen nähtiin kevytmieliseksi ja kovin maalliseksi. Lopulta piirakoiden syönti kiellettiin kokonaan. Näin ainakin väitetään. No, ihminen on kekseliäs: jauhelihapiirakat painuivat maan alle, kunnes ne vapautettiin pannasta vuonna 1660. Rasva sai jälleen vapaasti valua syntisten suunpielistä.
Piirakka oli valloittanut Euroopan vuosisatojen kuluessa. Ja jatkoi maailmanvalloitustaan uudisasukkaiden myötä Amerikan mantereelle. Uudisasukkaiden reseptit olivat pitkälti englantilaistyylisiä lihapiirakoita, mutta myös muut maat toivat omia vaikutteitaan. Vähitellen ryhdyttiin käyttämään myös Pohjois-Amerikan omia antimia, vihanneksia ja riistaa. Piirakat olivat suosittuja myös puhtaasti taloudellisista syistä: piiraiden tekoon ei tarvittu niin paljoa arvokkaita jauhoja ja toisaalta niiden täytteeksi voi käyttää miltei mitä tahansa jokikilpikonnasta hirvenlihaan.
Omenapiirakoista tuli Pohjois-Amerikassa varsin suosittuja, koska omenien varastointi oli varsin helppoa. Usein omenatäytteeseen lisättiin muita ainesosia, jotta piirakasta saatiin riittoisampaa – ja ehkä entistä maistuvampaakin. Täytteeksi tuli muitakin kuivattuja hedelmiä, marjoja, kanelia, pippuria, muskottipähkinää, kurpitsaa, juustoa, bataattia…
Nykypäivänä… No, vaihtoehtoja piirakan valmistamiseen on loputtomiin niin pohjan ainesosista täytteisiin ja lopputulema voi olla makea tai suolainen, avoin tai suljettu, mutta niin tai näin, suosio ja menekki on yhtä lailla taattu.
Kotikokkimme päätyi tällä kertaa valmistamaan niin sanotun ”Etelän piirakan”, jonka ohjeen hän löysi Ulla Svenskin kirjasta Suloiset suolaiset (Kustannusosakeyhtiö Otava 2012).
Tämä piirakka olikin varsin tuhti ja täyttävä, osin hieman tulinenkin! Siihen tuli basilikalla maustettu rasva-jauhopohja ja täytteeksi sulatejuustoa, naudan jauhelihaa, suolaa, cayennepippuria, sipulia, punaista paprikaa ja maissia. Kuorrutukseksi tuli juustoraastetta ja koristeeksi kananmunia ja jalapenoja (jotka kokkimme tosin korvasi metsäsienillä liikaa tulisuutta varoessaan). Sitten vain uuniin, jossa yhteydessä voitiin sitten todeta, että hieman isompi vuoka tai vähäisempi täytteen määrä olisi ollut paikallaan, sillä piiras kuohui messevästi yli ja uuninpohjalle. No, leivinpelti ja -paperi perään ja ehdimme ennen palovaroitinta!
Mutta hyvin paistui ja vallan hyvää oli. Kuva on artikkelikuvana.
Muuten asiasta sivuraiteelle: Enpä tiennytkään, että sanan ”piirakka” etymologia juontuu kuulemma harakasta. Siis ihan tästä musta-valkoisesta, pitkäpyrstöisestä lintumaailman naureskelijasta. No, toisaalta, kyllähän tässä voidaan tietty yhtäläisyys löytää: harakka on lintu, joka kerää pesäänsä milloin mitäkin ja hyvään piirakkaan voi myös laittaa milloin mitäkin.
Joten… Maistuvaista illanjatkoa!