Useimmille lienee tuttu nimi Ruben Oskar Auervaara (1906–1964)? Tai ainakin nimitys ”auervaara”? Kyseinen herrahan on saanut kyseenalaisen kunnian siitä, että petollisia hurmureita kutsutaan Suomessa yleisesti ”auervaaroiksi”. Ja, voinee sanoa, ihan perustellusti:
Auervaarahan huijasi 1940- ja 1950-luvuilla lukuisia naisia lemenlurituksillaan. Lempi kuitenkin lopahti ja sulho katosi siinä vaiheessa kuin morsion rahat ja varallisuuskin.
Auervaara siirtyi kalastelemaan uusille vesille ja romanssihuijaukset jatkuivat…
Ruben-miekkonen ei toki ole ainoa lajissaan. Huijareita ja muiden tunteilla leikkijöitä ja itselleen siten taloudellista hyötyä havittelevia on riittänyt, riittää ja ikävä kyllä tulee varmasti riittämään…
Nykypäivä some-maailmoineen antaa vieläpä entistä lukuisampia mahdollisuuksia vedota petollisesti ihmisten tunteisiin ja hyväntahtoisuuteen.Vaikka näistä ”auervaaroista” alati varoitellaan, niin uhreja tulee silti jatkuvasti. Sen verran järjestäytynyttä ja ”ammattimaista” noiden luikureiden toiminta on, että aina joku haksahtaa. Menee se kuuluisa viisaskin vipuun.
Aina löytyy näitä klassisia ”everstejä” ja ”tohtoreita”, jotka ikäväkseen ovat jääneet jumiin jonnekin maailman laidalle ja, jotka epätoivon vimmalla sairaat lapset vastuullaan ja omakin terveys reistaillen tulevaa suurta perintöä odotellessaan niin kovin toivoisivat pääsevänsä Suomeen toissapäivänä löytämänsä elämänsä suurimman rakkauden luo. Mutta, kun matkarahat puuttuvat, auto hajosi ja lapsikin pitäisi viedä lääkäriin… Ja aina löytyy niitä, joihin näiden koijareiden traagiset tarinat, epätoivo ja lemmenluritukset vetoavat, vaikka enemmän kuin ilmeistä on, että Suomeen ja onnen satamaan pääsyn sijaan nämä veitikat pyrkivät keinoja kaihtamatta suoraviivaisesti vain uhriensa lompakoille.
No, nuo ovat niitä ”tavallisia tarinoita”. Mietin vain, että onkohan mukaan nykyään tullut myös aivan uusi ryhmä:
Someen tuntuu nimittäin ilmaantuneen ammattikunta, joka maksumuurien takana tarjoilee privaattiviihdettä sitä haluaville. Kuka mitenkin siellä sitten lurittelee tai heruttelee tai mitä iloa ynnä infoa elämään tarjonneekin.
Tokihan maksumuurien takana voidaan tarjota vaikka ristipistotöitä, kokkausvideoita, polkan tai autorempan ohjeita tai antaa tuhat ja yksi käyttöohjetta sahanpuruille… Puhunkin nyt niistä, jotka sangen mielellään kutsuvat toimintaansa vaikkapa ”voimaantumiseksi”.
Tuo nyt oli ilkeää, mutta kärjistänpä lisää: Tarkoitan siis heitä, useimmiten naispuolisiksi itsensä ilmoittavia yksilöitä, jotka rahaa vastaan antavat vienosti hymyillen sopivasti ymmärtää, mutta muilta osin ymmärrys loppuu sitten siihen, että kuukausimaksu kilahtaa tilille.
Tieten voidaan kysyä, että mitäs pahaa siinä on, jos myy itsestään somealustoilla nättejä kuvia ja viihdyttäviä videoita suu ja tukka tötteröllä.
No, ei kai mitään. Jokainen tekee elämällään mitä haluaa ja pitkältihän kaikki on tässä maailmassa kaupan. Joku valjastaa hyvän fysiikkansa vaikka urheilun palvelukseen ja tienaa sitä kautta leipärahansa ja jopa vähän voitakin leivän päälle. Joku toinen on musikaalisesti lahjakas ja myy taitonsa kaikkien iloksi tai jos on ammuvainaan nuotilla siunattu, niin… No, kyllä sillekin taidolle ”ostajia” löytyy, kun oikein etsii. Matemaatikoille tai filologeille löytyy leipäpuuta, siivousintoilijoille siivottavaa, lääkäreille potilaita. Hyvin selitetyille taideteoksillekin ostajia…
Tarkoitan sitä, että jokaisella on taitoja ja kykyjä, joita hyödyntämällä pystyy elättämään itsensä ja tuottamaan kanssaihmisille palveluita ja/tai elämyksiä, joita he tarvitsevat tai haluavat. Silti…
Mikä siinä on, että rahan tekeminen eroottista tai sen sävyistäkin sisältöä julkaisemalla (jota tuo erityinen vain faneille tarkoitettu palvelu aika pitkälti tätä nykyä kuulemma on) tökkii?! No, ainakin meikäläistä.
Yksinkertaisin selitys on, että olen vain vanhanaikainen ja ahdasmielinen tiukkapipo ja yksioikoisten näkemysteni vanki.
Myönnän toki, ei sosiaalisen median sisällön tuottamimen helppoa ole: jos haluaa pärjätä, niin lähes päivittäin – säännöllisesti ainakin – pitäisi olla uutta sisältöä. (Itsellä tekee välillä tiukkaa saada edes kerta kuussa jotain rutinaa tähän blogiin…) Kuvien ja videoiden tulee lisäksi olla laadukkaita ja kauniita. Huonoon päivään ja huonolaatuiseen tuotantoon ei ole varaa. Taso pitää pystyä säilyttämään ja tilaajille antamaan sitä, mitä he haluavat…
Ja siinäpä se onkin: mitä ne ”fanit”, maksavat asiakkaat, lopulta haluavat!?
Tarkoituksella nyt heittäydyn (taas) tiukkapipoksi ja nirppanokaksi ja kärjistän: mitäpä ne pojankollit ja setämiehet nuorilta tytöiltä tai vähän varttuneemmiltakin leideiltä haluavat… Tai yhtälailla täti-immeiset poikasilta… Setämiehet… No, antaapa olla… Kuka nyt sitten mitäkin etsii ja keneltä. Onhan siellä palveluntuottajia jos seuraajiakin laidasta laitaan.
Mutta edelleen: mitä ne tilaajat haluavat? Viihdettä? Muotivinkkejä? Ystävyyttä tai edes keskusteluseuraa? No, heitäkin on, mutta joitkut odottavat ehkä muutakin. Ei sivustolla turhaan ole maine ”pehmopornosivustona”. Ensin ollaan ehkä ottamassa se kuuluisa pikkusormi ja sitten jo halutaan rannettakin hivenen. Nilkan vilautus olisi kiva, sanoi setä – 1800-luvulla.
Ja sitä rataa. Kilpailu on kovaa ja, jos palvelu – ”tuote” – ei miellytä, niin sitten fanit etsivät kiinnostavampaa tarjontaa muualta.
Joten, ehkä ”lite bättre”, vähän enemmän, vähän rohkeammin… Vähän enemmän vielä sitä ”voimaantumista”.
(Vaikka varmemmalla pohjalla se voimaantuminen taitaisi olla, jos alan nuorimmat yrittäjät yksinkertaisesti vain ensin aikuistuisivat.)
Rahako ratkaisee?
Siinä tapauksessa – siinä maailmassa – kyyti voipi olla aika kylmää… Aika harva kovin kummoisille tienesteille pääsee ja ”julkimot” kuorivat yleensä kerman päältä. Mikä on riittävä korvaus siitä, että revit itsestäsi palasia reviteltäväksi muiden käsissä?
No, fakta tieten sekin, että laskut on maksettava ja reissatakin tekisi monen mieli… Lisäksi tuotteen ylläpito on yllättävän hintavaa, ainakin ajan myötä… (Johan minä tänään olen ilkeällä päällä…)
Entä… Missä rajat? Missä vaiheessa menee yli ja muutakin kuin mitä Mikko Alatalo lauleskeli tytön työntävän tiskin takaa? Jos kysyntä määrittää tarjontaa, niin missä vaiheessa oma minuus alkaa määrittyä muiden vaatimusten ja tarpeiden kautta? Missä vaiheessa on kaupan jo ihmisrievun sielukin? Jos joku lyö tonneja tiskiin, niin joustavatko omat rajat?
Joskus ammoin eli sosiaalisen median alkuaikoina ohjeena oli, että älä laita someen mitään, mitä et voisi mennä huutamaan torille tai esittelemään isoäidillesi. Ovat tainneet mennä romukoppaan moiset ohjeet aikapäiviä sitten, kun kerran isoäiditkin keikkuvat somealustoilla… Moisille ohjeille ei taida olla enää käyttöä. Verkkoon laitetaan, mitä laitetaankaan. Millä vain klikkauksia kertyy ja mistä fanit ovat valmiita maksamaan.
No, eihän tuossa nyt torille tarvitse mennä huutamaan! Kovasti on korostettu sitä, että onhan näissä vain faneille tarkoitetuissa sivustoissa yksityisyys suojattu tuon maksumuurin myötä. Tuo yksityisyys taitaa silti olla varsin näennäinen, sillä eipä pohjimmiltaan ole mitään takeita, etteivät kuvat ja videot voisi silti tavalla tai toisella vuotaa kaikelle kansalle. Näitähän on jo tapahtunut: tietomurtoja, kuvakaappauksia… Ja, jos huono tuuri sattuu kohdalle? Ansionmenetys tieten ketuttaa; toisaalta ei koskaan voi olla varma, missä yhteydessä omat julkaisut lävähtävät sitten ties kenen silmien eteen. No, ehkä sillä ei ole sitten väliä. Kaikille ainakaan.
Toisaalta mietin sitäkin, keitä nämä palvelujen tiljaajat ovat? Toki jokainen itse määrittää, mitä tuotteita tai palveluita haluaa/hankkii. Jos kaupan oleva tuote on laillisesti myytävää, niin eipä sen ostamiseen ole muilla nokan koputtamista. Kyseenalaiseksi tilanne menee, jos joillekin nämä palvelut muodostuvat ongelmaksi. Uhkapelit tai päihteet eivät ole ainoita, mihin voi jäädä koukkuun, sairaudeksi asti.
Ja ikävä kyllä tulee mieleen sekin, että käyttävätkö näiden sivustojen tekijät kenties asiakkaidensa riippuvuuksia tai heikkouksia hyväksi? Houkutellen, viekoitellen, mukavia jutellen… Tietoisesti tai ajattelematta asiaa sen kummemmin.
Mistä pääsenkin alkuperäiseen mielleyhtymääni: ovatko nämä sivustojen pitäjät oikeastaan vain moderneja auervaaroja!? Houkuttelevat houkutuksille alttiita kauniilla kuvilla ja kiihottavilla videoilla antamaan rahansa?
En tiedä. En tosiaankaan osaa sanoa… Mikä tässä on oikein ja kohtuullista, eettistä tai moraalisesti oikein. Kuka on viaton ja kuka laskelmoi; mikä on tasapuolista ja mikä kylmää hyväksikäyttöä? Ja kuka on se hyväksikäyttäjä? Vai onko lopulta kukaan?
Maailma on kuitenkin joka tapauksessa aika tyly paikka, eikä voi tietää, kenen kanssa itse kukin on tekemisissä. ”Koskaan ei tiedä, missä puussa se piru istuu!”
On tämä elämä melkoinen tilkkutäkki luovittavaksi!
Niin tai näin… Ruben Auervaara vietti lopulta elämänsä 58 vuodesta vankilassa kaikkiaan 26 vuotta. Sitä en tiedä, katuiko hän koskaan tekojaan.
Toivon vain, ettei kukaan ”faneilija” joudu katumaan valintojaan.