Suomalainen sakotusjärjestelmä on käsittääkseni varsin ainutlaatuinen maailmassa? Eli että sakko määräytyy paitsi rikkeen laadun (päiväsakkojen lukumäärä) myös tulojen mukaan (päiväsakon suuruus).
Kirpaisee aika tasapuolisesti kaikkia, kun sakko on suhteessa ansiotasoon!
Verotuskin on progressiivinen: mitä enemmän tienaat, sitä rankemmin sinua ”rangaistaan”.
Eli kirpaisu on jälleen tasapuolinen, vaikka isomman lompakon omistajat tätä ”yhteiskuntavastuutaan” toisinaan protestoivat. No, leveillä harteilla (isommalla palkkapussilla) jaksaa tämän raskaan yhteiskunnan hyväntekijän vastuun varmasti kantaa ja aika monella jää vielä varaa voihinkin leivän päälle laitettavaksi. Juustoakin, jopa.
Mietin vain, miksi — samaisen tasapuolisuuden nimissä — tätä samaa hinnoittelupolitiikkaa ei uloteta muuallekin:
Eri tuloluokille erilaiset maksut julkisiin palveluihin?
Pohjautuen edellisen vuoden verotukseen tai jos tulotaso on kovin muuttunut, niin sitten päivitettyihin tietoihin.
OmaVerosta — vaikkapa — voisi esittää maksuluokan: vähätuloisille alemmat hinnat, keskituloisille omat ja niille, joilla on millä mällätä ja joilla lompuukin saumat parahtelevat, kalliimmat maksut.
Ja, joka ei ”luokkaansa” haluaisi paljastaa, olisi maksu sitten kalleimman mukaan.
Nykypäivän digi- ja äppimaailmassa moisen ominaisuuden lisääminen vaikka nyt sitten tuohon OmaVeroon ei varmastkaan olisi kummoinen juttu. Tai sitten voisi rakentaa aivan oman sovelluksen tähän tarkoitukseen — maksuominaisuudella, totta kai.
Sovelluksen etuna olisi, että yksilönsuojakin olisi turvattu, kun jo ajanvarauksen yhteydessä laskutusluokka tallentuisi potilas- tai asiakastietoihin. Asiaa hoitavan julkisen palvelijan tietoon asiakkaan maksukyky tai (-kyvyttömyys) ei missään vaiheessa tulisi.
Onhan tätä maksuluokka-ajatusta jo sovelletukin esimerkiksi lasten päivähoitomaksuissa. Mistä tulikin mieleeni: lapsilisäthän voisi aivan hyvin yhtä lailla porrastaa eri luokkiin/tasoihin tulojen ja varallisuuden mukaan. Huomioidaanhan ne asumistuenkin laskennassa! Ja toisaalta, onhan myös hoitotuki porrastettu — hoitoisuuden tarpeen mukaan tosin, mutta miksi ei voitaisi huomioda myös tuloja ja varallisuutta?
Joskohan maksujen ja tukien porrastaminen kansalaisten todellisen taloudellisen tilanteen mukaan vähentäisi toimeentulotuenkin tarvetta?
Mietin sitäkin, että jos julkisen sektorin palveluiden maksullisuutta laajennettaisiin, kannustaisikohan se ihmisiä säästöjen toivossa oma-aloitteisuuteen: Verkossa hoidetut asiat olisivat maksuttomia, mutta, jos menet konttuurille tuhlaamaan virkamiesten aikaa, siitä lähtisi muodollinen parinkympin lasku… Kolmella käynnillä voisi tosin täyttyä vuotuinen omavastuu. Kuin sairaanhoitomaksuissa tai lääkekorvauksista konsanaan!
Toisaalta… Julkisten palveluiden käytöstä voisi myös palkita sovellukseen liitettävällä uskollisuusohjelmalla. Kun vaikkapa terveysasemakäyntejä tai työttömyysilmoituksia kertyy riittävästi, asiakas nousisi uudelle tasolle ja keräisi bonuksia. Ylemmillä tasoilla saisi esimerkiksi oikeuden jonottaa omassa jonossa muiden aktiiviasiakkaiden kanssa ja 1000 pisteellä saisi jo ilmaisen hammastarkastuksen, ”me työttömät” -pinssin — tai jotain muuta yhtä mukavaa!
Maksukykyisimmille voitaisiin tarjota mahdollisuus ostaa vapaaehtoinen Yhteiskuntavastuu Plus -jäsenyys. Sen avulla asiakas voisi halutessaan maksaa asioinneistaan normaalia enemmän ja saada samalla sovellukseen erityisen ”Yhteisen hyvän rakentaja” -merkin, jolla puolestaan voisi saada vaikka pieniä, mukavia veroetuja.
Ja mitä tulee palveluiden käyttöön yleisemmin… Julkisen sektorin ”dynaaminen hinnoittelu” voisi myös olla oiva ratkaisu: Ruuhka-aikoina asioinnin hinta nousisi automaattisesti. Hiljaisina aikoina virastossa asioiva saisi asiointinsa jopa puoleen hintaan. Näin asiakkaat oppisivat hajauttamaan tarpeensa yhteiskunnan kannalta optimaalisiin hetkiin ja virkamiestenkin työpanos saataisiin hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti.
Tätä voisi soveltaa vallan erinomaisesti vaikkapa lääkäriaikojen varauksiin: kysyntäpiikkejä voitaisiin tasata lentolipuista tutulla hinnoittelulla. Influenssakaudella vastaanottomaksu nousisi markkinaehtoisesti vastaamaan todellista kysyntää. Heiluuhan tuo bensankin hinta ”kysynnän ja tarjonnan ristipaineissa”… (Pitäisikö muuten bemarikuskeilta veloittaa vähän ekstraa…? Sähköautoilijoille voisi vastaavasti myöntää asioinnin päästöttömyysalennus.)
Nykypäivänä on toki huomioitava myös ympäristökysymykset. Siksi yksi mahdollinen kehityskohde olisi ”hiilijalanjälki”-ajattelua muistuttava palvelujalanjälki: Jokaiselle kansalaiselle laskettaisiin vuosittainen julkisten palveluiden käyttöindeksi. Paljon palveluja käyttävä voisi hyvittää kuormitustaan ostamalla vapaaehtoisia palvelukompensaatioita — tulotasonsa mukaisella hinnalla, luonnollisesti. Näillä voitaisiin tukea vähäisemmän palvelukulutuksen kansalaisia ostamalla heille käyttämättömiä asiointioikeuksia jälkimarkkinoilta.
Tieten mikään järjestelmä ei ole virheetön, eikä aukoton. Siksi hallinnollisen yhdenvertaisuuden varmistamiseksi perustettaisiin Maksukykyluokituksen arviointi- ja oikaisulautakunta, jonka päätöksistä voisi valittaa Maksukykyluokituksen arviointi- ja oikaisulautakunnan päätösten oikaisulautakuntaan.
Järjestelmän oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi kansalaisille voitaisiin määritellä myös henkilökohtainen yhteiskuntavastuuindeksi, joka huomioisi tulot, varallisuuden, palveluiden käytön, hiilijalanjäljen, terveydentilan sekä sosiaalisen median perusteella arvioidun yleisen tyytyväisyyden ja/tai kettuuntuneisuuden. Indeksin laskentaperusteet eivät luonnollisestikaan olisi julkisia väärinkäytösten ehkäisemiseksi.
Eiköhän näillä linjauksilla saada Suomen talous kohinalla nousuun!
Periaatteethan on jo hyväksytty hallituksessa! Jäljellä on lähinnä tekninen toteutus.
Vai mitä?