Tai ehkä paremminkin hallitukset jo 1990-luvulta alkaen!
Joka tapauksessa…
Viime päiviä ovat leimanneet uutiset oikeudenkäynnistä koskien Joensuussa menehtyneen pienen lapsen karmaisevaa kuolemaa ja siihen johtaneita tapahtumia.
Jälleen jossitellaan, miksi näin kävi? Miksi kukaan ei puuttunut tilanteeseen?
Ja missä oli lastensuojelu?
Vaan onhan tilanne aivan hirveä myös kyseisille lastensuojelun virkailijoille. Heitä en kuitenkaan lähtisi ensi sijassa syyttämään. Kyllä tässä syytetyn penkeillä istuvat ihan ne ihmiset, jotka ovat elämässään itse (väärät) valintansa tehneet ja sitä myöten syytteen ja aikanaan tuomionkin ansaitsevat.
Silti… Tapaus toi ilmi ja muutoinkin lienee selvää, että lastensuojeluun ja yleisemminkin julkiselle sektorille tarvittaisiin pikaisesti ja rutkasti lisää käsipareja töitä tekemään! Mitä olen eri tahoilta kuullut, niin uskallanpa väittää, että tässä alkaa pikkuhiljaa suomalainen hyvinvointi- ja oikeusvaltio natista liitoksissaan.
Ellei jo natisekin?
Vaan ei: julkisella sektorilla pitää etsiä säästöjä. Hempskutti: on pitänyt etsiä jo viimeisten 30 vuoden ajan! Mikä halvatun mantra tuo on, kun tilanne tuntuu ajautuvan koko ajan vain entistä järjettömämpään suuntaan! Töitä olisi – miksi ihmisten ei anneta niitä tehdä!
Joten tässä ollaan! Lastensuojelu ei ehdi hoitamaan heille tulevia tapauksia. Sosiaali- ja terveydenhoitopuoli on joltisessakin kaaoksessa. Poliisit joutuvat priorisoimaan tehtäviään. Oikeuslaitoksessa tehdään töitä omalla ajalla, jotta jutut saadaan hoidettua. Vanhuspalvelut ovat luisuneet vanhusten säilytyspalveluiksi. Koulumaailmassa pisa-tulokset tippuvat tippumistaan. Mielenterveyspalveluita ei saa, vaikka tarvetta olisi ehkä enemmän kuin aikoihin. Rakennusvalvontaa heikennettiin ja nyt alkavat parvekkeet tipahdella… Takseihin ei uskalla mennä. Kotitalouksien maksukyky heikkenee koko ajan…
Postiakin on vähän väliä kadoksissa, eikä sitä selitä edes auraamattomat tiet!
Lapset, nuoret, työikäiset, vanhukset – kaikki ovat saaneet osansa vuosikymmenten kuluessa kehittyneestä ”kurjistumisesta”. Ehkä tuo on hieman raflaava ilmaisu, mutta piruuttanikin sitä tässä käytän.
Eikä loppua näy?
Taitaa vanha totuus ”saita tuhlaa lopulta eniten” toteutua yhteiskunnan toiminnoissakin.
Kaikki on tieten suhteellista: väitän, että rahaa kyllä löytyy. Eri asia sitten, mistä sitä kerätään sekä mihin ja miten halutaan panostaa. Ovatko substanssit toissijaisia, kun rakenteita kehitetään…?
Joka tapauksessa erinäiset perustuslain raflaavat pykälätkin alkavat tuntua pelkältä sananhelinältä…
No, tulipahan päästeltyä enimpiä höyryjä. Vaikka sitten heittelemällä tällaisia perustelemattomia väitteitä ja syytöksiä bittieetteriin. Vaan niillähän sitä pruukataan muutenkin nykyään menetellä, joten lienen ihan ajan aallon harjalla. Sori siitä.
Ehkä jatkan fundeeraamista – jos vaikka jossain välissä saan mietteet purettua tekstimuotoonkin (sen lisäksi, mitä olen jo aiemmin napissut…) Kyllä siitä sitten tämä yhteiskunta saadaan tolilleen…
Ja se, mistä tämä vuodatus sai alkunsa, kirvoitti kuitenkin mietteitä jo aiemmin: