…vaan eipä minulla ole lisättävää siihen, mitä jo aiemmin olen kirjoittanut.
Tällä erää ketutuksen aiheena ja jutun juurena siis hallitusneuvottelut, jotka edelleen jatkuvat enemmän tai vähemmän kirskahdellen. Yhteisymmärrys linjoista tuntuu olevan neuvottelukumppaneilla vielä osin ainakin hakusassa, eivätkä kollegoiden sivusta heittelemät kommentit ja piikittelyt juuri tilannetta edesauta!
Nitinää ja narinaa on kuultu jopa siinä määrin, että puolueiden/kansanedustajien välinen polemiikki on äitynyt toisinaan jo jonkinasteiseksi nokkapokaksi – onneksi sentään vain verbaaliseksi sellaiseksi. Vaan, ehkä puheenjohtajien puhuttelut tepsivät ja toisaalta, no, kyllä maailmaan ääntä mahtuu, eikä somesta palstatila poliitikoilta lopu (eikä tavan tallaajiltakaan sen puoleen), mutta silti…
Että viitsittekin, aikuiset ihmiset!
Jos keskinäinen kunnioitus puuttuu, mitä meille jää?
Ilmeisesti tässä ei kuitenkaan olla aivan uuden ongelman edessä, jos muistetaan, mitä yksi maamme perustuslain sisältöön keskeisesti vaikuttaneista henkilöistä, Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg joutui ohjeistamaan:
”Eri puolueiden kesken ei suinkaan tarvitse keinotekoisesti kiihdyttää kiukkua ja kireitä välejä. Puolueiden ja niihin kuuluvien tulisi, siitä huolimatta mikä heidät erottaa, aina kun yhteiset asiat vaativat, olla valmiita yhteistoimintaankin toistensa kanssa sekä eduskunnassa että muualla.”
Mitäpä tuohon on lisäämistä!?
Joten olen tylsä ja päästän teidät pälkähästä ja lukemasta (yleensä turhan venähtäneitä) jorinoitani ja viittaan vain aiempiin juttuihini sanojen vallasta: