Olen aina pitänyt itseäni hyvin tavallisena ja arkisena ihmisenä. Elämäni keskittyy pitkälti perheeni ja työni ympärille. Elän pientä, yksinkertaista ja sellaisena hyvää ja tyydyttävää elämää. Olen sellainen ”tavan ihminen”. Haluan huolehtia perheestäni parhaan kykyni mukaan, koska perheeni on minulle tärkeintä elämässä. Siksi haluan turvata sen hyvinvointia, pitää sen turvassa, olla perheenjäsenteni tukena, missä ikinä he…
Kategoria: niitä hajatelmia eli jonkin sortin fundeerausta
Romeo ja Julia liemessä
Lauantai-ilta… Monesti näihin aikoihin mietin jutun juurta ja jonkin sortin ideaa on aina jostain takaraivon perukoilta pukannut. Ideoiden mielekkyyteen en ota kantaa, mutta useimmiten tekstiä on kuitenkin saanut ”paperille” suhteellisen kivuttomasti. Mutta tänään… Totaalinen tyhjyys. Kiireinen viikko lienee vaatinut veronsa ja nyt päänuppi humisee onttouttaan. Sinänsä aiheita tarinointeihin voisi ehkä ollakin, mutta kun ei oikein…
Suomalainen ei käytä maskia, koska…
se on nolo, häiritsevä, estää hengitystä, hyödytön, hankala käyttää, epämukava, haitaksi immuniteetille, vaikea käyttää. ei kiinnosta, se on vouhotusta, ylireagointia ja hössötystä. suomalaista eivät auktoriteetit määrää, Suomessa on edelleen vapaus olla sitä pitämättä, laki ei määrää, käyttämättä jättämisestä ei sakoteta. korona ei huoleta, koska kukaan tuttu ei ole sairastunut, ei tässä mitään tautia tule tai…
Voisiko joku selittää…
Huonoja uutisia tuntuu virtaavan nyt talousrintamalla – pitkälti koronan vuoksi – joka tuutista ja koko ajan. Pieniä valonpilkahduksia toki siellä täällä, mutta yleistrendi tuntuu olevan, että lamaa kohti mennään ja kovaa. Yritykset lomauttavat kiihtyvällä tahdilla ja firmoja ajautuu konkurssiin. Työttömien määrän odotetaan nousevan ja 1990-luvun laman on joku jo sanonut olleen vasta harjoittelua tuleviin koitoksiin….
Vaihtoehtoinen todellisuus
Jossittelu on useimmiten ajanhaaskausta, jälkiviisautta, hedelmätöntä spekulointia. Mutta harrastetaan sitä nyt silti hetkisen verran. Oletan, että kaikki, jotka viimeaikaisia kirjoituksiani ovat lukeneet, ovat tulleet jo hieman tuntemaan Feniä. Tai oikeammin Fenixiä, tätä villikissasta kotikissaksi ja tytöstä pojaksi pikavauhtia muuntautunutta pientä hurmuria. Kovin pitkäänhän tämä pikkupentu ei ole kanssamme asustellut, ja sen kasvu ja kehitys ovat…
Syksy taitaa lähestyä?
No, onhan tämä päivä kieltämättä tuntunut jo koleammalta. Eihän tuo lämpötila nyt niin radikaalisti ole tipahtanut, mutta kun koko viikko on ollut varsin lämmin ja eilinen päivä jopa helteinen, niin onhan tuossa ollut jonkin verran kontrastia…. Hrrr… Vaan kyllähän tämä kesä väistämättä alkaa olla paketissa – syyskuuhun on enää kymmenen päivää ja tulevana maanantaina on…
Toisenlaisia tuokiokuvia
En edes muista, mistä nuo muutamat vanhat kirjekuoret ja pakettikortit ovat minulle päätyneet… Hämärä epäily, että ne olisivat peräisin jostakin kirpputorilta…? Vuosien ajan ne joka tapauksessa ovat lojuneet kaapin perukoilla, kunnes nyt tulivat pienoisen tilanraivausoperaation yhteydessä taas esille. Piti ihan ajan kanssa käydä näitä taas läpi… Vanhin kuorista näyttäisi postileiman perusteella olevan vuodelta 1911. Suomen…
Mitäs se kello olikaan…?
Olipa kiireinen viikko… Ei oikein ollut aikaa miettiä blogi-aiheitakaan. Aika on kulunut töissä – ollut silläkin rintamalla melko haipakkaa – ja kotihommatkin ovat vaatineet oman siivunsa päiväjärjestyksestä. Ja mihin kaikkeen nämä päivät ovatkaan tässä huvenneet!? Nyt ollaan jo sunnuntaissa… Viikon päätteeksi tuli töissä puhetta ajankäytöstä ja jostain syystä keskustelukumppanilla tuntui olevan käsitys, että minä jopa…
”Ruhtinaat”
Eilispäivän uutinen on vanha uutinen, saati sitten toissapäiväinen tai sitäkin vanhempi… Se alkaa jo haiskahtaa. Sattuipa nyt kuitenkin silmiin muutamien päivien takainen iltapäivälehti ja, tunnustan, tuli selailtua… Lehdessä oli huumerikoksista syytettynä olevan Niko Ranta-Ahon haastattelu, jossa hän muun muassa totesi: ”Miten minä sen henkisesti koen ja ajattelen: jos minä en olisi niitä huumeita tuonut, niin…
Kaadetut patsaat
Viime päivien aikana on keskustelu vellonut kiivaana vähän siellä jos täälläkin: onko oikein, että orjakauppiaiden tai muiden rasistisiksi tai muutoin nykykäsityksen mukaan asiattomiksi katsottavien henkilöiden patsaita pidetään esillä. Tällaisiksi koettuja patsaita on sotkettu, kaadettu, heitetty mereen… Viimeisin kotimainen keskustelunavaus koski marsalkka Mannerheimin patsaan sopivuutta Helsingin kaupunkikuvaan… Jäin tätä miettimään… On selvää, että jokaisen kansan menneisyyteen…









