Olipa kerran… Niinhän kaikki hyvät tarinat alkavat. Ja loppuvat tyyliin ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. No, joulukalenterin tarinalle ei taida loppua olla edessä, vaan edessä on todennäköisesti pitkää ikää ja moninaisia vuosia… Yhä uusia versioita tästä perinteestä tulee markkinoille ja käsityöpajoihin. Mutta jos kuitenkin lähdetään liikkeelle tuosta ”olipa kerran” -vaiheesta: Eli olipa kerran…
Kategoria: Yleinen
Joulukalenteri, 8. luukku
Onhan tämä joulun aika varsin erikoista! Tässä kun on selaillut ja lueskellut näitä erilaisia jouluteemaisia kirjoja ja nettisivuja, niin väistämättä nousee mieleen kysymys, mikä loppujen lopuksi on suomalaista jouluperinnettä ja mikä on muualta tullutta. Monet nykyiset hyvinkin suomalaisilta tuntuvat tavat osoittautuvatkin muualta tulleiksi. Toisaalta moni asia on tuontipohjaisuudestaan huolimatta saanut hyvinkin omalaatuisen, suomalaisen tvistin… Yksi…
Joulukalenteri, 7. luukku
”Minkä ikkunan takaa se tonttu kurkistaa…” Olihan se lapsena jännittävää ja vähän pelottavaakin ajatella, että tiettynä aikana vuodesta tuolla pihoilla ja kujilla hiipparoi joitakin epämääräisiä, pieniä ja parrakkaita hiippahattuja väijymässä ihmisiä ja heidän tekemisiään sekä kurkkimassa ikkunoista taloihin. Täydestä meni – menee edelleenkin… Suomalaisessa kansanperinteessä tonttu on kuitenkin pitkälti vain yleisnimitys näille haltijoille. Tonttuja on…
Joulukalenteri, 6. luukku
Tänään on sunnuntai, joulukuun 6. päivä ja samalla Suomen itsenäisyyspäivä. Maamme täyttää tänä vuonna 103 vuotta. Onnittelut siis Suomelle ja meille kaikille suomalaisille. Juhlapäivän kaavahan on ollut vuosikymmenien ajan hyvin perinteinen, mutta tänä vuonna – sattuneista syistä – päivän kulku menee hieman toisin kuin totuttua. Paraatit on peruttu, samoin linnan juhlat, mutta ohjelmaa on luvattu…
Joulukalenteri, 5. luukku
Jos pitäisi sanoa, mikä tuoksu tulee ensimmäiseksi mieleen joulusta, niin mikä se olisi? Jouluisen hyasintin vahva tuoksu? Paistuvan kinkun tai jouluisten laatikoiden aromit? Vasta sisään tuodun kuusen metsäinen leyhähdys? Vai kenties piparkakkujen mausteisen houkuttava kutitus nenäonteloissa? Mahdoton valinta, sillä niin tiiviisti nämä tuoksut jouluun kuuluvat jokainen. Mutta jos tätä nyt kuitenkin lähtee selvittämään vaikka lapsuuden…
Joulukalenteri, 4. luukku
Suomalaiset tuntuvat arvostavan perinteitä varsin pitkälle. Tästä on hyvänä todisteena se, että huolimatta kaikenlaisten sähköisten viestintävälineiden yleistymisestä ja suoranaisesta läpimurrosta perinteinen joulukortti tuntuu sitkeästi pitävän pintansa. Toki korttien määrä on tasaiseen tahtiin hiipunut: jos vielä vuonna 2010 kortteja lähetettiin 47 miljoonaa kappaletta, oli lukumäärä viime vuonna enää 15 miljoonaa… Silti… Kyllä aito kortti on aito…
Joulukalenteri, 3. luukku
Selailin jokunen aika sitten Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teosta. Sattuipa sieltä silmiini myös kuvaus veljesten joulunvietosta. Kuinka he pyllerehtivät puhtailla, lattialle levitetyillä oljilla ja ehtivät niillä enemmän tai vähemmän voimalliseen paininvääntöönkin… Millaistakohan se olisi: kellotella joulunpyhät olkipahnoilla? Pehmoisen mukavaa vai tikkuisen piikittelevää? Siivoamista riittäisi pyhien jälkeen varmasti, eikä perinteisiä kynttilöitä arvaisi suuremmin poltella, jotta ei…
Joulukalenteri, 2. luukku
Toinen päivä joulukuuta – toinen luukku kalenterissa… Varsin tavallinen päivä kaikesta huolimatta. Tähän päivään ei liity erityisempiä perinteitä ja WebCalinkin hauskat merkkipäivät huutaa tyhjyyttään. Toki historiasta löytyy yhtä jos toista tapahtunutta tälle päivälle… …mutta päivän jouluinen teema on löydettävä muualta. Jospa jatkettaisiin siitä, mihin eilen jäätiin. Eli otetaanpa selvittelyn alle sellainen keskeinen jouluinen tekijä kuin…
Suomalainen ei käytä maskia, koska…
se on nolo, häiritsevä, estää hengitystä, hyödytön, hankala käyttää, epämukava, haitaksi immuniteetille, vaikea käyttää. ei kiinnosta, se on vouhotusta, ylireagointia ja hössötystä. suomalaista eivät auktoriteetit määrää, Suomessa on edelleen vapaus olla sitä pitämättä, laki ei määrää, käyttämättä jättämisestä ei sakoteta. korona ei huoleta, koska kukaan tuttu ei ole sairastunut, ei tässä mitään tautia tule tai…
Voisiko joku selittää…
Huonoja uutisia tuntuu virtaavan nyt talousrintamalla – pitkälti koronan vuoksi – joka tuutista ja koko ajan. Pieniä valonpilkahduksia toki siellä täällä, mutta yleistrendi tuntuu olevan, että lamaa kohti mennään ja kovaa. Yritykset lomauttavat kiihtyvällä tahdilla ja firmoja ajautuu konkurssiin. Työttömien määrän odotetaan nousevan ja 1990-luvun laman on joku jo sanonut olleen vasta harjoittelua tuleviin koitoksiin….









